Pohjakosketus koettiin vuonna 2008, jolloin minulle tuntemattomasta syystä korkeaan arvostukseen noussut yhteistyölevy Riku Mattilan kanssa on jäänyt itselleni toisarvoiseksi. 10-luvulla Kaukolta on putkahdellut monenlaista ja -laatuista kamaa erinäisten projektiluonteisten juttujen myötä.
Nimellä Kauko Röyhkä tunnettu - tai ei välttämättä bändinä niin tunnettu - orkesteri levytti vuosina 1990-2005 monta upeaa teosta. Parhaasta päästä päätyy vouhkauksen kohteeksi nyt Rock'n'Roll-Klisee (1999).
Kaiutettu kirkaisu käynnistää nimikappaleen, josta on musiikilliset kliseet ja rock'n'rollikin perinteisimmässä mielessä kaukana. Tyylikkäästi soitettua ja tuotettua, vaikeasti luokiteltavaa musiikkia isketään pöytään heti alkuun.
Kauniit pelastetaan seuraa ollen ensimmäinen paketin huippuvedoista. Hakemallakaan ei löydy yhtään taianomaiseen ilmapiiriin sopimatonta nuottia, iskua tai äännähdystä.
Timo Vikkula pääkitaristina saa taustatukea Kaukon ja tuottaja Riku Mattilan akustisista sekä Mats Huldénin 12-kielisestä. Vähäeleisesti taustalla musisoivat lisäksi Tero Kling rummuissa, Huldén basson varressa, Vikkula uruissa ja Mattila helistimissä. Hyvällä maulla mukaan sovitetut stemmalaulut hoituvat Huldénin ja vierailevan Otto Grundströmin (Tehosekoitin) toimesta.
Onneksi ei tarvi nimetä, mutta jos pitäisi, tässä olisi ehdokas täydelliseksi biisiksi. Sanoituskin loistaa kritisoidessaan tuonaikaista menoa, josta ei kyllä ole paljoa taidettu parantaa.
Punainen suu ei ole juuri lainkaan korni, vaikka siinä hyödynnetään kulunutta, urheilutapahtumistakin tuttua taputus- ja rumpukomppia. Jälleen yksi sateinen päivä asettuu jatkoksi pitkään jonoon maalauksellisia tai elokuvallisia kuvaelmia, joita Röyhkällä piisaa. Tekstissä vilahtaa seuraavan kappaleen nimeksi annettu Poika Mancini.
Onneksi ei tarvi nimetä, mutta jos pitäisi, tässä olisi ehdokas täydelliseksi biisiksi. Sanoituskin loistaa kritisoidessaan tuonaikaista menoa, josta ei kyllä ole paljoa taidettu parantaa.
tämä maailma on nuorten
ja kauniiden
ja kauniiden
ja valtaa janoavien
kauneus on paljon tärkeempää
kuin rehellisyys
et sä muka lue lehtii
et sä muka katso televisioo
Tutuksi tultuaan Mancinin pidätelty toteutus tempaa mukaansa. Arvoituksellinen sanoitus tänä päivänä tehtynä mahtaisi saada ensimmäisen kiven heittäjät ja lynkkauskomppaniat liikkeelle.
Voi ihmiset kulkee ilmavasti kekseliään kitaroinnin voimin. Oman pääni vankina pitää yllä ajatusta, ettei vastaavaa levyä olisi voinut keltään muulta odottaa. Joka käänteessä törmää erikoisiin ja toimiviin ratkaisuihin. Tässä renkutuksessa sellainen on riittävän taustalle miksattu huutokuoro, jossa Kaukon kanssa kajauttelee jälleen Otto sekä niin ikään Tehosekoittimesta tuttu Matti Mikkola.
Viivyttelevätempoinen Hiljaisuus on sukua sateiselle päivälle, kuten myös poikkeuksellisen kauniin melodian omaava Mari. Se on muun ohessa ties kuinka mones naisen niminen laulu maestron tuotannossa.
Toinen huippu Rock'n'Roll-Kliseellä koetaan numerolla 10. Aika villiä, että samalle pitkäsoitolle on saatu kaksi niin kertakaikkisen suurenmoista esitystä.
Hammerfest on päällisin puolin kuvaus perheen matkasta Jäämeren rannalle. Hyvin läheltä pintaa voi vähällä vaivalla nähdä tekstin syvällisemmän merkityksen.
Voi ihmiset kulkee ilmavasti kekseliään kitaroinnin voimin. Oman pääni vankina pitää yllä ajatusta, ettei vastaavaa levyä olisi voinut keltään muulta odottaa. Joka käänteessä törmää erikoisiin ja toimiviin ratkaisuihin. Tässä renkutuksessa sellainen on riittävän taustalle miksattu huutokuoro, jossa Kaukon kanssa kajauttelee jälleen Otto sekä niin ikään Tehosekoittimesta tuttu Matti Mikkola.
Viivyttelevätempoinen Hiljaisuus on sukua sateiselle päivälle, kuten myös poikkeuksellisen kauniin melodian omaava Mari. Se on muun ohessa ties kuinka mones naisen niminen laulu maestron tuotannossa.
Toinen huippu Rock'n'Roll-Kliseellä koetaan numerolla 10. Aika villiä, että samalle pitkäsoitolle on saatu kaksi niin kertakaikkisen suurenmoista esitystä.
Hammerfest on päällisin puolin kuvaus perheen matkasta Jäämeren rannalle. Hyvin läheltä pintaa voi vähällä vaivalla nähdä tekstin syvällisemmän merkityksen.
Nykyäänhän on niin muotia nähdä joka asia matkana, elämäkin. Apulaissheriffin päinvastaisesti tulkitsemana Hammerfestin matka vertautuu koko elämään. Laulun sanoin ehdotetaan, josko elosta kannattaisi yrittää nauttia jo silloin kun vielä ehtii. Tällaisenaan biisin voi halutessaan nähdä peräti Röyhkän tuotannon avainteoksena. Korostan sanoja "voi halutessaan".
Vaan entä jos matka katkeaa jo ennemmin?
Viimeistä edellisenä rokkaa persoonallinen rypistys Tukka päähän ja menoks. Sen jälkeen kuullaan taas yksi tunnelmapala Anteeksi.
Kuten varmaan on käynyt selväksi, ei Rock'n'Roll-Kliseessä ole mitään anteeksi pyydeltävää. Harvinaisia ovat albumikokonaisuudet, jotka alusta loppuun pitävät liekkiä yllä yhtä vahvasti. Se on myönnettävä, että muutamaa helpommin omaksuttavaa numeroa lukuun ottamatta materiaali on vaatinut aikaa ja kuuntelukertoja kunnolla avautuakseen.
Ennen jutun lopullista naulausta laitetaan vielä yksi, tällä kertaa visuaalinen esimerkki tunnelman luonnista, jolla saralla Kauko musiikillisesti on kiistatta maamme parhaimmistoa. Jotain muistoja herättävää on sinällään rumassa, sisäkanteen lätkäistyssä kerrostalon seinässä. Tulee mieleen eräs sittemmin purettu koulurakennus.
Rock'n'Roll-Klisee on aivan mahtava levy!
vasta siellä missä
manner päättyy jyrkänteeseen
rauhoittuu hän
vasta Hammerfestin
viimeisellä jyrkänteellä
isä maistaa kermajäätelöä
Viimeistä edellisenä rokkaa persoonallinen rypistys Tukka päähän ja menoks. Sen jälkeen kuullaan taas yksi tunnelmapala Anteeksi.
Kuten varmaan on käynyt selväksi, ei Rock'n'Roll-Kliseessä ole mitään anteeksi pyydeltävää. Harvinaisia ovat albumikokonaisuudet, jotka alusta loppuun pitävät liekkiä yllä yhtä vahvasti. Se on myönnettävä, että muutamaa helpommin omaksuttavaa numeroa lukuun ottamatta materiaali on vaatinut aikaa ja kuuntelukertoja kunnolla avautuakseen.
Ennen jutun lopullista naulausta laitetaan vielä yksi, tällä kertaa visuaalinen esimerkki tunnelman luonnista, jolla saralla Kauko musiikillisesti on kiistatta maamme parhaimmistoa. Jotain muistoja herättävää on sinällään rumassa, sisäkanteen lätkäistyssä kerrostalon seinässä. Tulee mieleen eräs sittemmin purettu koulurakennus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti