LEVYT - Neil Young With Crazy Horse: Psychedelic Pill

Tässä olisi tämmöinen musiikkikipale.

Se menee näin.

[0:00] akustinen kitaraintro soitetaan, vähän rumpua tömäytetään, [0:17] kertosäe lauletaan, [0:34] ensimmäinen säkeistö lauletaan, [1:15] kertosäe, jonka aikana tuodaan pikkuhiljaa sähkövehkeet mukaan, [1:31] soitetaan kahdella kitaralla, bassolla ja rummuilla, [1:59] kertsi taas, [2:18] toinen säkeistö, [2:54] kertsi, [3:10] soitellaan pitempään.

Siinähän sitä olisi kappaletta kerrakseen, mutta ei riitä.

[6:21] taas kertsi, [6:43] kolmas säkeistö, [7:21] kertsendaali, [7:37] soittoa normibiisin verran, [11:41] kertsuli, [12:02] taitaa olla jo neljäs säkeistö, [12:39] kerzinski, [12:55] niin maan perusteellisen kauan soittoa, joka [18:30] paikkeilla hiljenee niin, että sen luulee jo loppuvan.

Joko? Ei ole aika. Mennään vielä.

[19:06] kerppandeerus, [19:36] viides säkeistö, [20:12] kerttu, [20:28] kai sitä hetken voi soitella taas, [24:57] aavistuksen uupuneesti tempaistu kerde, [25:30] säkeistö numero X, jossa hieman uutta + jo tuttuja rivejä sekaisin, [26:09] vielä yksi kermanekka, [26:28] loppupörinät ja rahinat.

[27 ja ½] hiljaisuus.

Kappale on Driftin' back. Sitä tuntematon lukija voi yllä olevan kuvauksen perusteella harkita, lähteekö kuuntelemaan. Minun mielestäni se on oikein hyvä, jos tuollaisesta tykkää. Kappale avaa Neil Youngin ja Crazy Horsen tuplan Psychedelic Pill (2012).

Sen on sanottu ainakin toistaiseksi jääneen pitkäikäisen muusikon uran viimeiseksi huipputapaukseksi. Jaan mielipiteen. Jos kohta hyvää on tullut sen jälkeenkin, niin aivan parhaaseen A-ryhmään yltävistä se on viimeinen. Ainakin toistaiseksi. 

Neil ja ketju Sampedro - Molina - Talbot purkittivat levyn julkaisuvuotensa aikana ja se ilmestyi lokakuussa. Tämä ei sinällään ole merkillistä. Ehkä se on, että heidän edellinen yhteistyönsä, covereita sisältänyt Americana (2012) tuli ulos vain vajaa viisi kuukautta aiemmin. Sitä edeltävä rock-ooppera Greendale (2003) sen sijaan oli jo kaukana historiassa.

Tuollaistahan se on Youngin tekeminen ollut. Arvaamatonta sekä sisällön että aikataulujen suhteen. Omaehtoista, itsenäistä, ehkä itsepäistäkin. Taiteellista vapautta, joka on tuottanut osumia napakymppiin ja taulun ulkokehille. Muutaman kerran metsäkukkia eli lainkaan tauluun osumatta penkkaan.

Psychedelic Pillin taulussa on keskellä useita reikiä. Driftin' back on siellä. Sen lisäksi siellä on tungosta, paria roiskausta vaille siisti, suppea kasa. Tähtäimen kohdistus on tehty huolellisesti, kasa sijoittuu oikeaan paikkaan.

"Vain" alle 17-minuuttinen Ramada Inn on siellä. Sen musiikki on avauksen tavoin sitä lajia kultaa, mitä vain Neil Young With Crazy Horse pystyy vuolemaan.

Tunteikas teksti asettuu rakkauslaulujen kategoriaan. En välty ajatukselta, että kirjoittaja saattaisi kuvailla hänen ja Pegi Youngin vuonna 1974 alkanutta ja 1978 avioliittoon johtanutta suhdettaan. Suhdetta, joka oli ehkä jo hiipumassa. Ero vaani nurkan takana.

seems like lately

things are changing

seems like lately

things are going south

...

he just pours himself

another tall one

closes his eyes

and says "that's enough"

Yksinkertaisesti sanottuna komea She's always dancing on siellä. Keskitaulussa edelleen.

Jylhä Walk like a giant on niin ikään siellä. Tavanomaisen turvallista Horse-junttaa elävöittävät mm. pitkin matkaa toistuvat vihellysosat, satunnaiset doowop-taustakuorot ja lopun jättiläisen askelia kuvaavat jyräykset.

Billy Talbotin basso kumajaa paikoin uhkaavasti. Youngin kitara ujeltaa tutusti, mouruaa pahaenteisesti ja tarvittaessa sen ääni säröytyy melua lähenteleväksi kakofoniaksi. Jos Ralph Molina kapuloineen olisi eurooppalainen, emme tarvitsisi vakausrahastoa.

Instrumentaaliset, aivan kalkkiviivoilla myös ihmisääniset loppukaneetit venyvät kolmatta minuuttia kestäväksi äänimaisemaksi. Kokonaismittaa kertyy tällekin yli varttitunnin.

Sanoittajan elämää taakse päin vilkuileva, kantrirokkaava Born in Ontario on ehdottomasti siellä. Kympissä. Albumin yleisilmettä kevyempi ja helpompi raita soveltuu toisaalta hyvin sisäänheittäjäksi, mutta on toisaalta vain itsensä kaltaista meininkiä suosivaa kuulijaa lempeästi nenästä vetävä numero. Totuttaja ja siedätyshoitaja, kenties. Neilin harmoni (pump organ) puhkuu sovitukseen sopivasti siihen kuulumatonta henkeä. Ratkaisu toimii, kun sitä käytetään näin säästeliäästi.

Muutama muu on vielä siellä päin. Ei siis aivan kympissä, mutta ysissä ja kasissa. Vain yksi esitys karkasi kasasta selvästi etäämmälle.

Psychedelic pill on hard rockin suuntaan kumartava rymypala. Laulua on efektoitu urakalla ja soittoakin jonkin verran. Joudun toteamaan, että ei ehkä olisi kannattanut. Vaihtoehtoinen miksaus paketin hännillä toimii orgaanisempana huomattavasti paremmin.

Hidas For the love of man ei ole artistin kaikkien aikojen onnistunein balladi, mutta ajaa mainiosti asiansa vauhdin väliaikaisena alasottajana.

Crazy Horsen kakkoskitaristi Frank Sampedrolle pilleritupla jäi viimeiseksi. Bändi kiersi vuoden pari sen tiimoilta. Kiertueen jälkeen Poncho jätti soittohommat ja siirtyi Havaijille viettämään eläkepäiviään.

Tätä kirjoittaessani muu ryhmä vahvistettuna Nils Lofgrenilla on saanut valmiiksi taas yhden pitkäsoiton, joka ilmestynee joulukuussa. Colorado (2019) saatiin pari vuotta sitten.

Vähine puutteineenkin Psychedelic Pill on aivan mahtava levy!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• UUTUUSLEVYT - Neil Young With Crazy Horse: Colorado
• UUTUUSLEVYT - Neil Young & Crazy Horse: Return To Greendale