Muutama päivä takaperin toisessa jutussa olin laittamassa Wentus Blues Bandin linnanjuhliin ja T. Sameli Rajalan Hurstin kekkereihin soittamaan. Samalla vihjaisin kolmannesta tuoreesta Suomi-bluesin ässäjulkaisusta.
Siitä vastaa Slim Butler, jonka sijoitan salonkikelpoisuusasteikolla kahden yllä mainitun väliin ja täten esiintymään 6.12. linnan jatkoille. Bone Deep (2021) on Slimin neljäs kokopitkä CD eikä sitä toistaiseksi pääse yhtä biisiä lukuunottamatta kuuntelemaan verkossa. Kannattaa siis hankkia fyysinen äänite.
En mielestäni ota juuri minkäänlaista riskiä, kun suosittelen lättyä juurevan musiikin ystäville. On tämä sen verran takuumaittavaa soosia.
Jälleen kerran minua ilahduttaa, kun ei taota jääräpäisesti vain yhtä rautaa. Tyylikirjoon mahtuu hidasta (Blues done left me) ja ränttätänttäsuunnan bluesia (Darkest night). Se ensimmäinen suoratoistoihin tuupattu näyte Ain't no excuse edustaa aavistuksen funkahtavaa, happoista blues rockia.
Erityisen innoissani olen, kun Slim Butler seikkailee lattarirytmien parissa. Slim on ice ja Quarter past four johdattelevat mallikkaasti tuohon maailmaan. Toiseksi viimeinen C'est la vie kohoaa niitäkin komeammaksi näytöksi sivuraiteen hallinnasta. Aivan vängällä tulee mieleen Santana, kun pohjoisen ja latinalaisen Amerikan sointuja näin makoisasti yhdistellään.
Sävykäs How deep is the water kirvoittaa päästämään ilmoille uotisjormaisen kuvauksen: kutkuttavaa kuljailua. Hyvää? On se.
Ja onhan sieltä toinenkin digisingle tuloillaan. Tätä kirjoittaessa sen ilmestyminen on puolen vuorokauden päässä. Monimuotoisuus sen kun lisääntyy, kun Roll and tumble vie ainakin tämän kuuntelijan ajatukset southern rock -maastoon.
Henkilöstöosastolla ei ole tapahtunut suuria muutoksia sitten edellisen albumin. Kosketinsoittimet jätettiin tällä kertaa pois, samoin huuliharppu. Haitarin sukuinen bandoneon elävöittää C'est la vietä.
Kvartetti Puhakka, Raudaskoski, Löytty & Karvonen jatkaa eturivissä, kuten levyllä Big Freeze (2018).
Isoin ero aikaisempaan on se, että herra Slim eli Jarmo Puhakka laulaa nyt itse. Miksipäs ei laulaisi? Slim Butler on tavannut turvautua vieraileviin, englantia äidinkielenään puhuviin vokalisteihin, missä ei sinällään ole mitään vikaa. Väitän kuitenkin nykyisen ratkaisun olevan toimivampi.
Veikeä kansitaide on Ida Remsun käsialaa.
Jos Apulaissheriffi ruukaisi valita vuoden levyjä, olisi Bone Deep toistaiseksi vahvoilla yhdessä Electric Rajalan kanssa.
EDIT 19.3.2024: Tällä päivämäärällä suoritetun ylennyksen myötä Bone Deep siirretään Apulaissheriffin parhaiksi laskemien levyjen joukkoon.
Aivan mahtava!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti