Mä oksalla ylimmällä ja niin pois päin. Topeliuksen ruotsiksi 1853 kirjoittama runo, jonka P.J. Hannikainen suomensi ja jonka Gabriel Linsén sävelsi seuraavalla vuosikymmenellä lauluksi. Se on levytetty muiden muassa Mauno Kuusiston ja Arja Saijonmaan toimesta.
Runo on Kesäpäivä Kangasalla. Kari Peitsamon LP Gulliverin Retket (1981) sisältää samannimisen kappaleen. Onko otsikko ainoa teoksia yhdistävä tekijä?
Vanhempi Kesäpäivä Kangasalla nimettiin Pirkanmaan maakuntalauluksi vuonna 1995. Topeliuksen ja Hannikaisen teksti kuvaa Tampereen itäpuolen maisemia Roineineen ja Längelmävesineen.
Nokian Lightnin' Hopkins taas ponnisti kaupungin vastakkaiselta puolelta. Hänen sanoituksessaan vilahtavat niin Kangasala kuin Nokiakin. Helle on paahtava, mikä yhdessä niukan kaikukitarasäestyksen kanssa luo autereisen tunnelman. Jostain syystä pääni yhdistää biisin Spike Leen elokuvaan Do The Right Thing, jossa on myös Kuuma Päivä, mutta New Yorkin Brooklynissa.
Gulliverin Retket ovat täynnä tekijälleen ominaisia lyriikoita, jotka tämän levyn kohdalla ilahduttavat, hämmästyttävät, myhäilyttävät ja mitä milloinkin.
Käkikello käy ja sen sisäänrakennettu aikamerkki kuvataan kutkuttavasti:
tuo kello raksuttaa
aikaa ihanaa
toi jätkä huikkaa
aina tunnin välein
Volkswagenilla kaasutellaan lumisille Alpeille ja savanniin. Päädytään viidakon keskelle juomaan lähteeltä leijonan kanssa. Nähdään joku marketin kassalla. Koko ajan auto on Volkswagen.
Pitkä Anna vielä aikaa kertoo monisäkeistöisen tarinan, jota lukittuu ihan huomaamattaan kuuntelemaan yksinkertaisen kitarataustan hypnotisoimana. Noin toteutettuna reilun viiden minuutin kohdalle säästetty näppäilytauko osoittautuu pysäyttävän vahvaksi tehokeinoksi. Aivan kuin vesiputous pitäisi parin sekunnin paussin kesken ikuisen soljumisensa.
Huomenta rock'n'rollissa kertoja kyselee menneen yön kuulumisia rock'n'rollilta ja bensamyyjältä. Niinpä tietysti. Hykerryttävänä yksityiskohtana ensin mainittu kertoo nähneensä kitarakaulalinnun laulavan. Siis nimenomaan nähneensä linnun laulavan. Ja vielä kitarakaulalinnun.
Edes niin arkinen asia kuin Kivi metsässä ei välty peitsamolaiselta maalailulta:
kivi ruohossa on
aurinko taivaalla
runot kirjoissa liikkuu
paperin armossa
Nokia livahtaa mukaan Karille ilmeisen läheisen taajaman muodossa jo raidalla Takaisin Siuroon. Tämä on ensimmäinen ainakin kolmesta hänen Siuroa käsittelevästä tekstistään. Kertosäkeeseen sisältyy eräs muikeimmista pätkistä mitä kuunaan on nauhalle napattu:
takaisin Siuroon
tahdon takaisin Siuroon
tahdon Siuron soul-sisarusten
kanssa tanssimaan
Erikiltä pyydetään yhtä: Hae lakkaa satamasta. Kyntöhommat mainitaan yhdessä kaupunkiin lähdön kanssa.
Sen jälkeen on kesäpäivän vuoro. Mikäli viisu olisi virallisesti tarjolla jossain tuntemassani suoratoistopalvelussa, linkittäisin sen tähän näytteeksi. Nyt en sitä tee.
Gulliverin retket tulvii poskettomia kielikuvia. Laiva purjehtii täysin purjein kertojan pupillista sisään. Tavaratalon tiskiltä luovitaan Tahitiin. Taivaaseen on kirjoitettu salasana poutapilvillä. Nähtyään nuorenparin pelaavan tennistä, kertoja palaa takaisin aurinkopaneeliin. Noilla eväillä päästään vasta puoleen väliin retkiä. Huimaa ja outoa.
Tuhkimo Tukiainen muistuttaa ohimennen pari vuotta aiemmin julkaistusta numerosta Lapsi harmaahapsi. Seuraavien rivien esittäminen kuulostaa saavan itse artistinkin hymyilemään:
tähdet on yllä
alla on maa
hevosella pääsee
ja rahalla saa
Luulen juttuun tulleen jo riittävästi esimerkkejä kynäilijän tyylistä, joten voin jättää sisällysluettelon lopun niiltä osin rauhaan. Yleisesti voinee pitää selviönä, ettei Peitsamon runous puhuttele suurta yleisöä. Apulaissheriffi pienenä yleisön osana on aina siitä viehättynyt, vaikken pidäkään sanoituksia musiikin tärkeimpänä rakennuspalikkana.
Musiikillisesti Gulliverin Retket poikkeaa oikeastaan kaikista muista Peitsamon pitkäsoitoista. En yhtäkkiä, enkä hieman miettimälläkään keksi toista soolona purkitettua, jossa akustisen sijaan soi sähkökitara. Odotan asiantuntijoitten korjausta, mikäli muistini tässä asiassa tökkii.
Jonathan Switfin klassikko on jotain kuvitettua satukirjalaitosta lukuunottamatta toistaiseksi lukematta, mutta Gulliverin Retket on aivan mahtava levy!
"Huomenta rock'n'roll" kulkee mukavasti. Taitaa olla suosikkini tällä albumilla. Levyn lyriikoissa mojovaa riimiparia odotellessa usein kulkeutuu korvaan jotakin ihan muuta. Sitä on Peitsamoa kuunnellessa siedettävä, koska artisti ei taida pahemmin lupia kysellä riimitellessään. Nimikappaleessa on kuultavissa se, että artisti lienee kirjan lukenut. Ja koska bloggari vasta suunnittelee Swiftiinsä tarttumista, voin, koska olen sen joskus nuorempana ahminut (täyden laitoksen,en satupainosta), suositella: Gulliverin retket on aivan mahtava kirja!
VastaaPoistaNo niin, sieltähän tulee painetta etsiä Gulliver käsiinsä jossain vaiheessa. Klassikkohan se on.
PoistaTässä pienoista omaa tulkintaa. Ensin A-puoli.
VastaaPoistaAvausbiisissä Käkikello kertojaminä on jäänyt yksin. Kyse on siis kaikkein klassisimmasta rockin teemasta: my baby left me. Hiljentyneessä talossa kellon raksutuskin kuuluu, ja ilmeisen pitkään käyttämättömänä lojuneelle (pölyiselle) kitaralle tulee käyttöä, koska mitään muuta ei päähenkilöllä ole kuin aikaa…
A-puolen biisit heittelehtivät ilon ja surun vuoristorataa. Ensin erosta ahdistunut mies väheksyy itseään, ja käen osa tuntuu ainoalta mahdollisuudelta. Käkihän ei toisten pesiin munivana kieroilijana ole mikään erityisen ylevä samastumiskohde. Eikä taiteilijan näkökulmastakaan olisi kovin houkuttelevaa vetää tunnin välein lähes sama lyhyt setti.
Kakkosraita Volkswagen kuvaa kuitenkin puolestaan iloista - todennäköisesti seksuaalista - temmellystä raikkain kielikuvin. Onko kyseessä päähenkilön muistelemat menneet ilot vai joku eron jälkeinen suhdekokeilu? Veikkaan ensin mainittua, koska nostalgia jotenkin huokuu levyn yleistunnelmasta.
Anna vielä aikaa, joka on levyn avainbiisejä, vaihtaa jälleen mietiskelevämpään ja haikeampaan linjaan. Pikku Rafaelin hahmo tuntuu hetkittäin käyttäytyvän kuin toisesta ulottuvuudesta tuleva avaruuslapsi, humanoidi. Levyllä on Rafaelin lisäksi kaksi muutakin nimeltä mainittua lasta tai nuorta, nimittäin Erik (Hae lakkaa satamasta) ja Albert samannimisessä kappaleessa. Edustavatko lapset edustavat päähenkilön omaa lapsuutta? Tai salattua viisautta?
Huomenta rock’n’roll lykkää taas menovaihteen päälle. Utopia onnellisten saaresta - tuttuakin tutumpi teema Peitsamolla - tarjoaa todellisuuspakoa hetkeksi. Hieno biisi, omia suosikkejani. “Näin bensapumppujen laulavan..” on rockin parhaiden perinteiden mukainen valloittavan pähkähullu visio.
Sitten Kivi metsässä, pysähtyneisyyden huipentuma. Varsinkin sijoitettuna heti menevän rokkibiisin perään jämähdys tuntuu todella voimakkaalta. B-puolen Talo maalla vertautuu tähän. Nämä mietiskelevät kappaleet antavat paljon sisältöä tiiviissä muodossa - kuin japanilainen runous.
A-puoli päättyy reippaisiin Siuron ylistyssäveliin (Takaisin Siuroon). Vaikka ero on yhä tosiasia - “Sä lähdit kävelemään” - niin päähenkilö alkaa päästä siitä yli ja bailaus kutsuu.
Ymmärtääkseni Karin mummu asui Siurossa ja retket Siuroon ovat varmasti olleet hänelle mieluisia. Biisien Siuro tarkoittaa silti muutakin kuin henkilöhistoriallista paikkaa. Siuro edustaa Peitsamon tuotannossa vapautta, energiaa, luontoa ja juurevaa perinnettä - joskus jopa magiaa. Vähän samaa kuin CCR:n biiseissä John Fogertyllä Mississippi-Missouri-jokien laaksot ja suistot.
B-puolen avausraita Hae lakkaa satamasta antaa aiheen nostaa esiin yksi Peitsamon tyypillinen piirre. Hän ottaa jonkin tunnetun sanonnan tai sanaleikin, ja alkaa kääntelemään sitä ennakkoluulottomasti. “Hae lakkaa satamasta, kun lakkaa satamasta”, joka on vanha koululaishokema, tulee näin Peitsamolla uusiokäyttöön. Biisi tietysti kasvaa tästä ohi ja yli, mutta lähtökohta oli tuossa sanonnassa. Samaa fraasiahan hyödynnettiin myös Lato-kappaleessa: “Hain lakkaa satamasta, kun myrsky yllätti mun”.
VastaaPoistaVastaava tehokeino oli Eno-kappaleessa. Siinä möläytys “putosi kuin eno veneestä”, joka ei tietysti oikeasti tarkoita mitään, antaa Peitsamolle aiheen miettiä, miksi eno putosi veneestä ja siitä tarina vasta alkaa. On kiva bongailla näitä kohtia Karin tuotannosta.
Kesäpäivä Kangasalla, Topeliuksen runon mukaan nimetty kappale, ja samoin Gulliverin retket edustavat tavallaan myös nimensä puolesta näitä alluusioita. Kangasalan baarissa hellepäivänä notkuva päähenkilö ei kuitenkaan ole lainkaan topeliaaninen henkilö vaan tapahtumaköyhän “kivan kesäkaupungin” tarjontaan kyllääntyneen nuorukaisen kuvaus. Gulliver sitä vastoin kuvastaa Jonathan Swiftin romaanin tarinaa paljon suoremmin sitaatein. Kyseessä on ulkopuolisuuden vertauskuva silti mielestäni Peitsamolla, eikä yhteiskunnallinen satiiri kuten Swiftillä.
Tuhkimo Tukiainen voidaan laskea Rafaelin, Erikin ja Albertin lisäksi jo levyn neljänneksi lapsihahmoksi. Hän on Peitsamon aikaisemmasta tuotannosta tuttu varhain harmaantunut, huolien liikkeelle laittama pienokainen. Tämä kerjäläishahmo kuitenkin vaikuttaa olevan selviytyvää sorttia, kuin sisukas pikku evakko. Tästä ei Topeliuskaan ole kaukana.
Levyn päättää Mississippi, jossa on kaikuja sekä Huckleberry Finnistä - “Neekeri-Jim” viittaa tähän Mark Twainin kirjaan - että CCR:n tuotannosta. Myös edelliseltä levyltä tuttu Sami-koira mainitaan taas! Olisihan Peitsamo-levy ilman koiraa kuin talo ilman emäntää.
MIelestäni tämä levy on täysin validia kamaa tänä päivänäkin. Eikä Peitsamon tuotanto muutenkaan vanhene, vaan paranee koko ajan.
Kiitos. Paneutunutta tekstin tulkintaa, johon itse innostun harvoin ryhtymään.
Poista