LEVYT - Kari Peitsamo Ja Ankkuli: Kari Kolmas

Karin kolmas Kari Kolmas (1978) oli Karin ensimmäinen puhdas soolopitkä. Toki yksin tempaistuja numeroita oli saman vuoden aikana jo julkaistu kahden EP:n verran. Lisäksi edellinen LP Vedestä Nousee Kasvi (1978) oli 80-prosenttisesti mallia mies ja kitara.

Taustayhtye Ankkulin maininta albumin otsikossa johtuu... Jaa, enpäs tiedäkään mistä se johtuu.

Kari Kolmas on mitä niukimmalla genreen perehtymisellä laskettava trubaduurilevyjen eliittiin. 24 esityksen joukkoon sisältyy yllättävänkin monentyyppistä biisismiä. Yleiskuva on minimalistinen ja naivistinen, siellä täällä suorastaan absurdi. Valtavirta soljui 70-luvun lopulla jossain kaukana.

Peitsamon kitarointia olen jo ajat sitten pitänyt huomattavasti laadukkaampana kuin mitä se tekniseltä taidoltaan oppikirjamaisesti ajatellen ehkä on. Soitollaan hän ylsi mielestäni jo näin varhaisessa vaiheessa uraansa taiteellisesti varsin korkealle tasolle. Ei tosiaankaan tehnyt asioita kuten olisi "pitänyt".

Sen kaksi kertaa, kun näin pelimannin 10-luvulla elävänä, en voinut olla tykkäämättä siitä millä otteella ammattilainen työkaluaan lavalla käsitteli. Toinen keikoista oli akustinen soolo, toinen puoliksi sitä ja puoliksi sähköisen bändin kanssa taottu.

Molemmilla tyylilajeilla kävi kristallinkirkkaaksi, että kilometrejä on takana riittävästi, jotta kepakon kanssa ei tarvitse jäykistellä tai ujostella. Mitä niekka kepistään haki, sen hän myös sieltä vaivatta loihti kuultaville. Yksinkertainen, hallittu ilmaisu toimii allekirjoittaneelle aina paremmin kuin väkisin väännetty, sieluton virtuoositiluttelu.

Laulajana nuori Kari saattoi olla hauskempi kuin vanhana. Väittäisin kuitenkin, että miehen viimeaikaisimpiinkin tekemisiin on pakattu huumoria enemmän mitä keskivertoartistilla Suomessa.

Pakattu ja pakattu. Ei ole poissuljettua, ettenkö erottaisi lauluissa huumoria enemmän kuin sanoittaja koskaan on sitä niihin tunkenut. Siinä olisikin jollekin opiskelijalle työmaata etsiä kaikkien aikojen Peitsamo-lyriikoista kaikki niihin ahdettu komiikka ja lajitella se ironiaan, parodiaan ja niin edelleen. Jos useampi ihminen kävisi läpi saman harjoituksen, saataisiin taatusti monta eri tulosta. Sen verran vaikeasti tulkittavasta kirjoittajasta on kyse.

Itse on moiseen ryhdy, mutta puntaroin kolmoskiekon monimuotoisuutta muutaman näytteen valossa.

Aloitetaan instrumentaalista. Gepetto teki minut! esittelee yhden sortin kitarismia. Itse en osaa soittaa enkä soiton teoriasta tiedä hölkäsen pöläystä enempää. Veto vaikuttaa joltain harjoituskuviolta suoraan aloittelijan oppaasta. Muun sopan seassa kappale on piristävän omanlaisensa.

Toiveajattelua sijoittuu normaalisuusakselilla albumin tavanomaisimpiin. Sekä toteutukseltaan että viestiltään suht' rutiininomainen nuotiolaulu ei sisällä lainkaan outouselementtejä. Itse asiassa tämä on niin arkipäiväinen ja hyväntuulinen hölköttely, että passaisi melkein mihin tahansa tilanteeseen.

Lennonin Ringolle sepittämästä biisistä suomennettu Tiellä rakkauden käy esimerkistä, kun halutaan tarkastella Peitsamon verbaalista nokkeluutta.

Tarinan juoni kappaleessa Mekaaninen susi on todennäköisesti saanut vaikutteita Kiannon Punaisesta viivasta. Tässä voi vaikka ihmetellä tekstitystekniikkaa, jossa sävellyksen rivitys ei kohtaa lausekokonaisuuksia. Äärimmilleen vietynä rivi päättyy tavuviivaan, jolloin sanan loppu jää seuraavan rivin alkuun. Musiikillisesti liikutaan niin progehtavassa maastossa kuin näin niukalla sovituksella on mahdollista.

Koko paketin erikoisimman päästön kunnia kuuluu kaikessa kummallisuudessaan hupaisalle roiskaisulle Kirjoitan modernia runoa. Muistan miten hymy naamallani levisi kohti korvia, kun kuulin tämän ensi kertaa. Samaan tapaan se jaksaa tänäänkin virnistyttää. M.A. Nummisen taholle joko kumarrettiin tai sylkäistiin tai jotain siltä väliltä. Hankala nähdä, että runoilu olisi syntynyt vailla minkäänlaista siihen suuntaan singahtanutta ajatusta.

Että tuollaista muiden seassa. Kattaus tarjoilee ainoastaan alle 2½ minuutin mittaisia sävelannoksia, lyhimmillään jäädään 40 sekuntiin. Ja kuten todettu, vaihtelevaa materiaalia pukkaa.

Yllä mainittu Numminen on pitkin matkaa tehnyt kovin monenlaista, jos kohta Peitsamokin hieman suppeammassa mitassa. Jollain lailla näen yhtäläisyyttä herrojen tavassa käyttää kieltä ja yleisemminkin. Nuoremmassa polvessa havaitsen samaa ainakin Sepi Kumpulaisessa ja Tommi Liimatassa.

Vuonna 1993 julkaistun CD-painoksen hännille liitettiin edeltävän EP:n Puinen Levy häröilyt. Alkuperäisversion etukannen täyttänyt naamakuva supistettiin postimerkiksi, jolloin pahvin julkisivu sai täysin uuden ilmeen.

Apulaissheriffin maailmassa Kari Kolmas seisoo tällä hetkellä voittajien pallilla, kun mietitään muusikon akustisia soololevyjä viime vuosituhannen puolelta. Seuraava merkittävä askel oli mainio Gulliverin Retket (1981), jolla akkari oli vaihtunut sähkövehkeeseen. Siitä menikin enää muutama vuosi Kari Peitsamon Skootterin syntyyn.

Voi kalskahtaa melko mahtipontiselta näin vähäeleisen teoksen tapauksessa; silti luonnehdin, että Kari Kolmas on aivan mahtava levy!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• VÄLIMALLIN PIKKULEVYJÄ SUOMESTA #6 - Kari Peitsamo Ja Ankkuli: Sian Raato Kääntää Hitaasti Kasvonsa Valoon Päin
• VÄLIPALAT - Peitsamo muista
• BIISIT - Tommi Liimatta: Karjan vauhkoontuminen