Jutut ajassa

15 maaliskuuta 2021

BIISIT - Kari Peitsamo: Jankku boogie

Olipa kerran niin, että Levykauppa Äx arpoi taas jollain perusteella. Nytpä menin minäkin osallistumaan. En lyö päätäni pantiksi, mutta muistelen, että arvontaan pääsivät kaikki Kari Peitsamon albumin Sokea Joe (2014) ennakkotilanneet.

Voittotodennäköisyys oli siis jonkin verran suurempi kuin vaikkapa loton täysosuman kohdalla. Nimittäin, vahvistamattomien tietojeni mukaan Peitsamon myyntimäärät ovat tähän mennessä jääneet aavistuksen alle 18 miljoonan 643 tuhannen 560:n per levy, mikä on nykylotossa mahdollisten rivien määrä. Tähän mennessä.

Yhden onnekkaan palkintona oli päästä biisiin. Lauluntekijä teki laulun ja lauloi sen Sokean Joen julkistamiskeikalla, joka taisi tapahtua samaisen kauppaketjun pääkaupungin liikkeen tiloissa.

Äänityslaitteistoa oli paikalla sen verran, että tupsahti viiden raidan EP, verkossa 2014 ja fyysisenä 2015. Kolme livevetoa mainitusta tilaisuudesta ja kaksi julkaistulta albumilta. Tämä on niitä harvoja vinyylejä, joita vielä omistan.


Apulaissheriffin vähemmälle käytölle jääneen sarjan toinen numero olkoon tuon EP:n nimikappale, kyseisen kilpailun voittopalkinto, Jankku Blomgren-Vuongista kertova eeppinen suurtyö. Monimuotoisen ja mahtipontisen taideteoksen viimeistä piirtoaan myöten hiotut pikkuyksityiskohdat sekä massiivinen sovitus takaavat maksimaalisen kulttuurinautinnon.

Tarkkailkaa eritoten kuinka taiteilija ottaa useapäisen yleisönsä. Menohan on villiä, etten sanoisi suorastaan hillitöntä. Kaukana ei ole riehumaan ryhtyminen.

Tässä se on, hyvät naiset ja miehet: Jankku boogie.

Ja huomatkaa, viisun aiheena olisin voinut olla minä. Tai sinä.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:



2 kommenttia:

  1. Hyvin pidät, koska olet itse syvästi perehtynyt Peitsamon musiikkiin, lukijasi ennen kuuntelemattomissa teoksissa. Tässä arvioimasi EP-levy ei ehkä ihan tajuntaa räjäytä, mutta toimii kuitenkin kuin lämmittelynä edetessäni ottamaan tuntumaa tuolla tekstiketjusi lopulla odottelevaan "Sian raato..."-albumiin.

    VastaaPoista