UUTUUSLEVYT - Dave Lindholm: Dave Lindholm

Levyllä Kynä & Kumppanit (2018) on hieno Just about elän (vielä tän kesän), joka tullessaan pisti tosissaan miettimään kuinka tekijälleen omakohtaisesta tekstistä on kyse. Emme tiedä, koska Ralf-Henrik Lindholmilla ei koskaan ole ollut tapana retostella asioitaan julkisuudessa.

Tuon jälkeen on nyt mennyt kolme kesää ja herralta ilmestyi juuri pelkästään nimeään kantava albumi Dave Lindholm (2020), liki 50 vuotta debyytin jälkeen. Avauskappale Kadonnut päättyy seuraaviin riveihin:

ei oo muuta kuin toivoo

ja nyt sekin loppuu

En jää vatuloimaan sitä paljonko noilla sanoituksilla on yhteyttä toisiinsa tai missä määrin ne liittyvät kirjoittajansa elämäntilanteisiin. Lindholmin lyriikka kun on monesti yhtä arvoituksellista kuin presidentti Koiviston fundeeraukset taannoin.

Davelle ominaiseen tapaan tämäkin suomenkielinen levy on sanomapohjainen. Runoutta. Sanoja ei yritetäkään passuuttaa tavun tarkkuudella melodioihin.

Omana tulkintanani rohkenen esittää uutukaiselta muutamia toistuvia teemoja. Kyllä, vanheneminen on niistä yksi. Siihen liittyvä tai siitä irrallaan henkisyys on toinen. Nuo voi ajatella yksilöön liittyvinä. Yhteisön kannalta katsoen useammin kuin kerran tulee vastaan nykymaailman meno hulluuksineen. Samoin luonto ja sen kanssa yhtä oleminen.

Apulaissheriffi varaa oikeuden muuttaa mieltään yllä esitettyyn nähden ajan kulumisen ja kuuntelukertojen myötä.

Dave Lindholm on tupla-CD. Pituutensa puolesta se olisi mahtunut yhdelle, mutta parempi näin. Nyt meillä on kaksi järkevän mittaista, vähän yli puolituntista.

Biiseistä koviten kopsahtaa Vapaana viheltää, joka vaikuttaa valmiimmaksi tehdyltä paikoin hieman demomaisen materiaalin joukossa. Teksti ei osoita ymmärtämystä joukkoliikkeille, jotka pyrkivät päättämään muitten asioista. Myös ihmisen alistuminen aatteen vietäväksi ja oman ajatuksen kuolettaminen saa pyyhkeitä.

Muutoinkin kakkosrinkula potkii hivenen lujempaa. Se pyörii sittenkin toimii erinomaisen kitaroinnin voimin. Ruusun perusriffi vaikuttaisi olevan varioitu Hill Street Bluesin tunnussävelmästä. Finaali Jokaisessa on jotain vanhaa on yksinkertaisesti komea ja liikuttava kaikin puolin.

Ykkösellä Holikong - mitä mahtanee tarkoittaa? - irkkuilee Pike Kontkasen viulun ja Mikko Kangasjärven haitarin myötä. Suuren hengen sitomat huokuu samaten kelttitunnelmaa Tuomas Luukkosen huilun ansiosta, joskin taustahoilailut vievät ajatuksia Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoihin päin.

Kontkanen saa roolia parissa muussakin biisissä. Katwi Koivisto laulaa taustoja yhdellä. Gröhnin Pekka koskettelee soittimia kolmeen otteeseen. Pääasiassa Daven kumppaneina häärivät Jaan Wessman ja eritoten Jani Viitanen, molemmat mitä milloinkin soittaen. Maestron repertuaarista löytyy kitaran lisäksi matkalaukkusitra, ei maailman yleisin instrumentti.

Levy vaatii syventymistä, mutta antaa paljon, kun siihen tosissaan ryhtyy. Omalta kohdaltani voin sanoa tämän tyyppisen musiikin osuvan vain, jos sitä esittää joku arvostamani tyyppi, jonka tuotanto on riittävän tuttua. Daveen tämä pätee.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• UUTUUSLEVYT - Ismo Haavisto: Hard Stompin' Blues
• UUTUUSLEVYT - Olli Haavisto: Collisions
• UUTUUS"LEVYT" - Kari Peitsamo & Rankkurit: Jatsin Uusin Olemus