Jos kyseiset levyt listaisi tähän, niin olisi pitkä luettelo. Tyydyn mainitsemaan muutamia esimerkkejä sellaisista, jotka itse omistan. Lista ei valitettavasti anna täyttä kuvaa tyylikirjon laajuudesta, mikä johtuu allekirjoittaneen levyhyllyn suppeudesta mitä eri genreihin tulee. Haavisto oli näissä mukana joko yhdellä biisillä, tai kaikilla, tai jotain siltä väliltä.
- Välikausitakki: Välikausitakki (1978)
- J.Karjalainen Ja Mustat Lasit: J.Karjalainen Ja Mustat Lasit (1981)
- Freud Marx Engels & Jung: Rintaan Pistää Sukat Haisee Enkä Pidä Jeesuksesta (1986)
- Albert Järvinen: Braindamage - Or Still Alive (1988)
- Tuomari Nurmio: Kuu (1988)
- Topi Sorsakoski: Muukalainen (2000)
- Vesa-Matti Loiri: Eino Leino 4 - Päivän Laskiessa (2001)
Kitaristi on ymmärtääkseni omasta halustaan elättänyt itseään pääasiassa sessiomuusikkona, jona hänen arvostuksensa on alan piireissä varsin kovalla tasolla. Toki löytyy myös pidempiä vakiokiinnityksiä, ensimmäisenä näistä Vanha Isäntä 70-luvun jälkipuoliskolla. Johtuen tuosta ja maestron pääinstrumentista (steel-kitara), hänellä on otsassaan vahva kantrileima.
Miehen vasta toinen soolokiekko Collisions (2020) sisältää monenlaista musiikkia.
12 sävellyksestä 8 on originaaleja. Lainoja on valittu vähemmän (Eric Bibb, Cyril Tawney) ja enemmän tunnetuilta tekijöiltä (John Mayall & The Bluesbreakers, Wigwam).
Wiguilta mukaan pääsi Jim Pembroken teos Marverly skimmer (friends from the fields), joka ansaitsikin saada kohdalleen pedal steel -vetoisen, alkuperäisestä poikkeavan sovituksen. Olli sormeili kitaroiden lisäksi Mellotron-koskettimia.
Myös Jukka Gustavson on Hammondeineen mukana albumilla, mutta vasta Bluesbreakers-coverilla Snowy wood. Gustavsonin Wigwamissa korvannut Esa Kotilainen koskettelee soittimia jo avauksella On the green moor.
Ajatuksena näyttää olleen kerätä kuhunkin kappaleeseen oma, juuri siihen sopiva soittajakaartinsa. Päähenkilön uraa mukaillen moni vierailija esiintyy vain yhdellä raidalla, jotkut useammalla. Veli Janne Haavisto rummuttaa puolet.
Tähän väliin on melkein pakko hehkuttaa kuinka paljon musikaalista lahjakkuutta yhteen perheeseen pakkautuikaan. Sisko Susanna on enempi näyttelijänä tunnettu, mutta lisäksi laulaja. Isä Jukka taas on pitkän linjan jazz-muusikko.
Jos Collisionsia luonnehtii muutamin adjektiivein, tulee mieleen sävykäs, tunnelmoiva, rento, letkeä, tyyni, valoisa ja mitä lie. En tietenkään tarkoita, että nuo kaikki kuvaisivat joka ainutta kappaletta.
Jos Collisionsia luonnehtii muutamin adjektiivein, tulee mieleen sävykäs, tunnelmoiva, rento, letkeä, tyyni, valoisa ja mitä lie. En tietenkään tarkoita, että nuo kaikki kuvaisivat joka ainutta kappaletta.
Punaisena lankana kaiken sitoo yhteen Haaviston taidokas ja ennen kaikkea ymmärtävä tulkinta lukemattomin eri kielisoittimin ja muutamin koskettimin. Sovituksista ei puutteita kannata edes etsiä. Tämä on sen sorttista tavaraa, että se miltei vaatii kuuntelua kuulokkeilla.
Yksi eniten itseäni miellyttävistä vedoista on Green on Redd, johon on saatu mukaan legendaarisen Merle Haggardinkin taustalla tovin soittanut kitaristi Redd Volkaert. Bassossa Pekka Gröhn.
Mikäli näkemyksellinen ja monipuolinen, taiten toteutettu angloamerikkalainen juurimusiikki on lähellä sydäntä, tulee Collisions ottaa tavalla tai toisella haltuun. Vaikea kuvitella, että hankkeessa kovin lujasti pettyisi. Vähän turskaa tulee pahvikuoren tiukkuudesta. Joka kerta jännittää CD:tä sieltä ottaessa tai sinne pistäessä, että tuleekohan damagea.
Huono vitsi piristää? Tuli nääs mieleen, että olisipa ollut valitun sijasta hauska nimi paketille tämmöinen Ollisions. Toisaalta nyt otsikosta saa anagrammin Olli's coins. Huono vitsi päättyy.
Yksi eniten itseäni miellyttävistä vedoista on Green on Redd, johon on saatu mukaan legendaarisen Merle Haggardinkin taustalla tovin soittanut kitaristi Redd Volkaert. Bassossa Pekka Gröhn.
Mikäli näkemyksellinen ja monipuolinen, taiten toteutettu angloamerikkalainen juurimusiikki on lähellä sydäntä, tulee Collisions ottaa tavalla tai toisella haltuun. Vaikea kuvitella, että hankkeessa kovin lujasti pettyisi. Vähän turskaa tulee pahvikuoren tiukkuudesta. Joka kerta jännittää CD:tä sieltä ottaessa tai sinne pistäessä, että tuleekohan damagea.
Huono vitsi piristää? Tuli nääs mieleen, että olisipa ollut valitun sijasta hauska nimi paketille tämmöinen Ollisions. Toisaalta nyt otsikosta saa anagrammin Olli's coins. Huono vitsi päättyy.
-----
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti