Jutut ajassa

28 huhtikuuta 2020

LEVYT - Grandmaster Flash & The Furious Five: The Message

Ensin oli jotain. Jossain vaiheessa alkoi amerikkalaisilta puuvillapelloilta kantautua afrikkalaistaustaisten, ei-vapaaehtoisten työläisten kotimantereeltaan perimään musiikkiin perustuvia työlauluja. Syntyi blues, josta rhythm and blues, josta soul, josta funk ja siitä lopulta hip hop, johon musiikin lajina kuuluu olennaisena osana rap.

Tietenkään asiat eivät ole menneet noin yksioikoisesti. Jokaisen genren syntymiseen on aina vaikuttanut useampia edeltäviä. Ylle yksinkertaistettu, uskoakseni melko kiistaton perintäketju joka tapauksessa osoittaa osan rap-pensaan juurista olevan Afrikassa.

Apulaissheriffillä on oma historiansa tällä saralla, joskaan en ole lainkaan innoissani nykyisistä tekijöistä. Hieman yllätyin, kun tarkistuksen seurauksena havaitsin tuoreimman tämän lajin CD:ni olevan niinkin läheisestä menneisyydestä kuin vuodelta 1999. Kaikkiaan niitä näkyy tuolla makaavan nelisenkymmentä.

En varmuudella kykene palauttamaan mieleen oliko Grandmaster Flash & The Furious Five tasan ensimmäinen kokemukseni aiheesta. Hyvin lähellä sitä se takuulla oli. Alle kymmenen valmiiksi äänitetyn C-kasetin omistajana puukäsityötunnilla räpeltämästäni kasettilootasta löytyi jo The Message (1982).


Kysykää sadalta alan mieheltä tai naiselta kymmenen vaikuttavinta teosta hip hopin maailmasta ja uskallan luvata teidän näkevän The Messagen yli 90 listalla. Jos ei albumina, niin yksittäisenä kappaleena. Olisin jokseenkin pettynyt, mikäli näin ei nykysukupolven kohdalla enää olisi.

Singlenä nimibiisi ilmestyi heinäkuussa -82. Höpötyslevyjä oli julkaistu aiemminkin pääosin teemoilla "huhhahhei, kun on hauskaa" ja "mää se oon maailman kovin". Siihen saumaan yksi varhaisimmista tiedostavista rap-sanoituksista oli outo lintu.

Joitain paloja oli loksahtanut kohdilleen, koska paraatipuolen yli 7-minuuttinen paatoksellinen sanan paukutus iski niin vahvasti yleisöön. Billboardin listalla se pääsi ylimmillään sijan 60 hujakoille, Uudessa-Seelannissa peräti kakkoseksi.

Kyllä muistan hyvin miten rajusti se iski minuun. 3600 asukkaan paikkakunnalla ei olisi tarvittu kovin montaa neliömetriä tilaa raivata, jos kaikki tämän ystävät olisi pantu seisomaan pesäpallomailan pituuden välein samalle aukiolle. Oltaisiin ehkä mahduttu kotipesän kaaren rajoittamaan puoliympyrään; sisemmän kaaren.

Muistan myös miten koitin köykäisillä yläasteelaisen englannin kielen taidoillani kirjoittaa viestin sanoja paperille. Play-stop-play-stop-rumbassa tuli etusormi helläksi ja tuloksena aika paljon oikeaan osuneita, enemmän pieleen menneitä ja turhan paljon totaalisiksi mysteereiksi jääneitä tekstin pätkiä.

Sen verran tajusin kokonaisuudesta, että nyt kuvattiin aika karulla tavalla sitä maailmaa, johon Hill Street Bluesin myötä oli saanut noin venttituumaisesta Finluxista kurkistaa. Tässä typistettynä koko tarina, sen alku ja loppu:

broken glass everywhere
people pissin' on the stairs
you know they just don't care
I can't take the smell
can't take the noise
got no money to move out
I guess I got no choice
...
it was plain to see
that your life was lost
you was cold
and your body swung
back and forth
but now your eyes sing
the sad sad song
of how you lived so fast
and died so young

Ilmeistä varmaan on jokahiselle, että lopun kiikku ei ole pultattu bronxilaiselle leikkikentälle. Kyllä siinä päähenkilö roikkuu vankisellin katossa. Vielä tänä päivänäkin tulee kylmät väreet, kun tuon kuuntelee alusta loppuun. Kaikille, jotka ajattelevat kyseisen musiikin genren aina olleen syvältä: The message. Jaksakaa edes tämä yksi kipale alusta loppuun.

Tuosta kuulee, että DJ Grandmaster Flashin ja rapparikvintetin (Melle Mel, Scorpio, Kidd Creole, Cowboy ja Rahiem) taustalla musisoi oikea orkesteri oikeilla soittimilla.


Albumin kahdeksasta numerosta vain 2, 4 ja 7 ovat puhdasta rappausta.

She's fresh sujahtaa paremmin funk-laariin. Scorpio on elektronista l
ätkytystä, jossa vokalisoinnit on muokattu tietokoneitse robotilta kuulostaviksi.

Dreamin' on puhdasta soulia ja erittäin laadukasta sellaista. Laululyriikat toimivat syvänä kunnianosoituksena mestari Stevie Wonderille. Unelmoinnin perään albumille sijoitettu You are hidastaa tahtia vieläkin ja kiitosta jaetaan tällä kertaa yläkertaan. Voidaan siekailematta puhua gospelista.

Pitkä päätöskappale ei sisälly alkuperäiselle jenkkiälppärille. UK-versiolla se oli, samoin kasetillani aikanaan ja CD:lläni tänään. The adventures... esittäytyy Flashin bravuurina eli on rakennettu pitkälti sämpläten muilta levyiltä. Joukossa on niin bändin omia aiempia teoksia, kuin muiden ohessa Sugarhill Gangia, Blondieta ja bassokuvio Queenin Another one bites the dustista.

Pesikseen liittyvä flashback vielä. Oltiin pikkupitäjän seuran Ford Transitissa lämpimänä kesäpäivänä matkalla vieraspeliin, väittäisin että Toholammille ja C-junioreina. Radio oli päällä, ohjelmana todennäköisesti Rockradio. Käsiteltiin juurikin nyt sauhuamaani bändiä. Tuskin kuunteli kukaan muu siinä autossa.

Juu juu, The Message on aivan mahtava levy!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti