En pitäisi kauhean yllättävänä, jos hihasta ravistellussa arvauksessani olisi ripaus totta takana. Juurevaan rockiin intohimoisesti suhtautuva ja juurista kiinnostunut nuori mies 80-luvun alun Suomessa tuskin oli tietämätön täällä niin suositusta poppoosta. Ja jos tosiaan oli jyvällä, voin kuvitella, että suhtautuminen mahtoi olla positiivishenkistä.
Dr. Feelgoodilla oli ensimmäisinä vuosinaan palikat oivasti paikallaan. Kakkos-LP Malpractice (1975) edustaa itselleni tohtoria, joka parhaiten selvisi ilman hoitovirheitä. Kerron tämän pienin varauksin, koska en ole tutustunut Wilkon jälkeisiin saavutuksiin lähimainkaan kattavasti.
(Rhythm and) bluesiin pohjaavaa rockia hienoisella punk-vivahteella esittävä orkesteri omasi Johnsonissa maanisen, biisinteon taitavan kitaristin. Hänen kirjoittamiensa rallien sekaan bändi sijoitteli klassikkotulkintojaan. Show starttaa Bo Diddley -raidalla I can tell, joka on alkuperäiseen nähden vähemmän blues ja enemmän rock.
Sama muunnos pätee myös huomattavasti tunnetumpaan lainaan Rolling and tumbling, josta löydän monia osumia hyllystäni. Vielä eilen luulin Muddy Watersin olevan originaalin takana, koska tämä pisti laulun nimiinsä vuonna 1950 ilmestyneellä singlellään. Alkujaan kyse on kuitenkin Hambone Willie Newbernin 21 vuotta ennen Muddya levyttämästä kappaleesta.
Molemmat kaksi kuulostavat Dr. Feelgoodin onnistuneessa myllytyksessä virkeiltä ja tuoreilta. Riot in cell block no. 9 ei syystä tai toisesta jaksa innostaa yhtä lujasti. Esimerkiksi paljolti samoista lähtökohdista myöhemmin ponnistanut Blues Brothers teki sen mielestäni paremmin.
Muut muilta napatut ovat Bobby Parkerin Watch your step ja Huey "Piano" Smithin Don't you just know it, joista en moitteen sijaa löydä. Nämäkin herrat ovat täysin outoja Apulaissheriffille.
Edelliseen liittyen, joskus on palkitsevaa perata tuttujen esiintyjien cover-biisien alkuperää. Tämänkertaiset tutkimukset herättivät onkimaan tiedon rippeitä yhdestä pätevästä, vanhan ajan country blues -ukosta. Valitettavasti Newbernin jäljiltä on olemassa vain kuusi nauhalle taltioitua numeroa.
Omat aikaansaannokset loistavat läpi albumin. Johnson sai apuja luomiseen basisti John B. Sparksilta, Mick Greeniltä ja itseltään Nick Lowelta, joka löi noihin aikoihin hynttyyt yhteen Dave Edmunsin kanssa näiden perustaessa Rockpilen. Myöhemmin Lowe oli tekevä paljonkin yhteistyötä Dr. Feelgoodin kanssa.
Debyytillä Down By The Jetty (1975) ei vielä päästy yhtä tasaisen varmaan huipputasoon, vaikka sille raapaistiin sellaiset klassikot kuin Roxette ja She does it right. Malpracticen hitti näin jälkikäteen ajatellen taitaa olla junttaava, mutta groovaten sen tekevä Back in the night.
Valintani on kulkeva rytinäpluusi Don't let your daddy know. Bändille tyypilliseen tapaan Big Figure ja Sparks punovat pohjalle kestävän rumpubassomaton. Wilko näppäilee maukkaan fogertymäisesti ja Lee Brilleaux laulaa itselleen ominaisen lakonisesti, mikä on korvissani aina ollut edukseen.
Lisäksi Brillo hanskaa mukiinmenevästi myös huuliharpun, joka - nyt toistan itseäni edellisestä jutusta - ei yleensä aiheuta allekirjoittaneelle valtaisia ilon väristyksiä. Pakko tässä on alkaa uskoa, että se asianmukaisesti käsiteltynä on toimiva lisä tietynlaisessa musiikissa.
Muista voisi nostaa rytmisesti kiintoisan ja tekstiosuuden loputtua psykedeelisehkön biisin Because you're mine. Eloisa riffittely kuljettaa tätä pitkähköä vetoa ja nautittavaa soolokitaraakin kuullaan. Komppikaksikon työn jälki on niin ikään vetreää. CCR:ään päin vie tämäkin ajatuksia.
Another man on tyyppiesimerkki varhaistohtorin tyylistä. Erinomaisen helppoa on uskoa, että se on saman hepun sävelkynällä raapustettu ja samojen jamppojen soittama kuin Roxette.
Kokoonpanona levyllä oli siis tuo jo läpi käyty klassinen ryhmä, joka ei lopulta selvinnyt vuotta -77 pitemmälle. Se ei ehtinyt tehdä kolmea studiokiekkoa enempää ennen kuin Johnson lähti tai laitettiin lähtemään omille teilleen.
Pianoa, koskettimia ja saksofonia loihti sinne minne tarvittiin jo ykkösalbumillakin vieraillut Bob Andrews.
Vaikka otsikkonsa tosiaan hoitovirheeseen viittaakin, voin puhtain omatunnoin väittää, että Malpractice on aivan mahtava levy!
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- LEVYT - Melrose: Trio
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti