21 heinäkuuta 2020

LEVYT - Neil Young: Living With War

[to impeach = estää, kyseenalaistaa, syyttää virkarikoksesta]

Neil Percival Young (s.1945 Torontossa, Kanadan kansalainen, asunut Yhdysvalloissa vuodesta 1966, alkuun laittomasti, saanut 1970 green cardin pysyvää asumista varten) kirjoitti vuonna 2006 mm. laulun Let's impeach the presidentTurha täsmentää, että impeach tässä tapauksessa tarkoittaa ylläolevista vaihtoehdoista viimeisintä.

Valkoisen talon isäntänä istui Bush nuorempi. USA miehitti Irakia kolme vuotta aiemmin käydyn lyhyen hyökkäyssodan jäljiltä, maa riutui sissisodan kourissa. Kuolleitten määrä laskettiin jo viisinumeroisin luvuin; suurin osa siviilejä.

let's impeach the president
for lyin'
and misleading our country
into war
abusing all the power that
we gave him
and shipping all our money
out the door

Melko räväkkää ja kaunistelematonta tekstiä USAn presidentistä, etenkin kun sanoja oli ja on kanadalainen.


Neil Young (syntynyt maapallolla, ihminen, asuu planeetalla edelleen, tehnyt loistavaa musiikkia yli 50 vuotta, tekee yhä vaan) julkaisi yhden siihen mennessä 40 vuotta kestäneen levytysuransa parhaista albumeista Living With War (2006).

Se on erittäin poliittinen teos. Kuten alkuun kirjoittamastani voi päätellä, teksti on voimakkaan kriittistä Bushin hallintoa kohtaan. 60-vuotias rock-veteraani sai arvostelulleen runsain mitoin tukea, mutta myös vastakritiikkiä. Arvata saattaa, että vasta-argumenttien kärkenä oli miehen kansalaisuus. Ymmärrän näkökulman.

Se siitä ja musiikin pariin.

On myönnettävä, että Living With Warin sanoma kasvattaa sen vaikuttavuutta Apulaissheriffin pääkopassa. Tasoa nostaa enemmänkin tapa ja asenne, jolla asia ilmaistaan, ei niinkään itse sisältö. Kaikesta uhkuu vaikutelma, jotta setä ei nyt lätkytä tyhjän päiten, vaan on vähintään sataprosenttisen vakavissaan.

Musiikillisella puolella on käytetty runsaasti keinoja viestin perillemenon takaamiseksi. Mestarin metallinen särökitara jyrisee raa'asti. Korkeaäänistä vokalisointia kuullaan vain vähän. Tilalla on paikoin hyökkäävältäkin kuulostavaa tykitystä. Rytmiikka on pelkistettyä, suoraviivaista paahtoa.

Kaiken kruunaa Chad Cromwellin vihainen virveli, joka kappale kappaleelta paukkuu teräväsoundisena ja suorastaan monotonisen päällekäyvänä. Näissä biiseissä tuo toimii äärettömän hyvin. Mies muuten on rummuttanut puolella tusinalla Youngin pitkäsoitolla, joista tämän jutun kohteen lisäksi itselleni tärkeimpiä ovat This Note's For You (1988) ja Fork In The Road (2009).

Aina kun Cromwell on Niilon sessioissa jakkaralle istahtanut, on nelikieliseen tarttunut Rick Rosas. Varmaotteisen basistin meriitiksi voi laskea esimerkiksi sen että hän on soittanut sekä Buffalo Springfieldin että Crazy Horsen että Crosby, Stills, Nash & Youngin kiertueilla.

Living With War on varsin pitkälti hard rockia. Tarviiko kategorisoida, kysyy joku. Ei tarvi, mutta saa. Olin pudota tuolilta, kun huomasin Wikipedian viisaudessaan antavan levylle luokitukset folk metal ja rock. Että oikein folk metal.

Olen perin kaukana metallin eri suuntauksien tietäjästä, mutta määritelmä kyllä jaksaa huvittaa. Isäntä itse on lausunut teoksen ilmestymisaikoihin termin "metal folk protest music". Minusta metal folk kuulostaa lähtökohtaisesti ihan muulta kuin folk metal. Näen noitten välillä vahvan sävyeron.


Yllä kuvaamani pätee kahdeksan ensimmäisen numeron ajan. Sodassa kaatuneesta kaverista kertova Roger and out vedetään hitaammin. Sointukulkuun lainataan Knocking on heaven's dooria tai ehkä sittenkin Neilin itsensä kirjoittamaa Helplessiä. Jo Flags of freedom puolivälissä settiä tuli tekstissään nimeltä maininneeksi Bob Dylanin, joka olikin eräs innoittaja koko projektille.

Siellä täällä kuullaan vielä Tommy Brayn trumpettia. Loistokkaimmillaan vaski pauhaa alakuloista melodiaa sanoiltaan lohduttomassa Shock and awessa.

Seuraavana vuonna julkaistu Living With War: In The Beginning tarjoili innokkaimmille niilisteille raakamiksauksen LWW:stä. Siltä myös jätettiin pois elementti, jota ilman kakku ei olisi täydellinen, nimittäin 100 Voices.

Pitkin matkaa, sopiviin kohtiin lisäiltiin tuon julmetun kokoisen kuoron taustalauluosuuksia. Oi että, miten ne tuovat paatosta muun sauhuamisen jatkeeksi ja tekevät sen kauniisti.

Paketin päättävä America the beautiful on vanha, isänmaallinen laulu, joka on napattu nauhalle pelkän (!) kuoron voimin. Sen vastine meillä voisi olla vaikka Sibeliuksen Finlandia-hymni.

Näytteeksi valitsin kiekon raivokkaimman rypistyksen The restless consumer. Se myrskyää sotateeman oheen ylhäältä käsin tuputettua uutis- ja mainosmassaa vastaan. Kolmannen Naisen LP:lle Paha Minut Iski isketty Liity meihin lähestyy mielestäni samaa aihetta joitain kymmeniä asteita eri kulmasta, mutta samassa hengessä.

Vanha herra on kertonut inspiraation saatuaan kirjoittaneensa biisit pikavauhtia. Osan silmät kyynelissä. Tiettävästi nauhoituksissakaan ei kauan kuljailtu. Äkkiä sisään ja sillä selvä.

Politiikasta tuli vielä mieleen, että nythän Neilillä olisi verraton sauma lasauttaa syysmarkkinoille samantapainen, nykytilanteeseen ja -aikaan sopiva yllätysalbumi.

Tätä taustaa vasten voinemme niin muodoin ottaa vähän distanssia - kossua - distanssia - kossua - ja todeta, että Living With War on aivan mahtava levy! Tä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti