KIRJAT - Kauko Röyhkä: Marjatan poika

Vuonna 1980 Kiinan väkiluku ylittää miljardin. Ove Aunli häviää Lake Placidissa 15 km hopean 30,98 sekunnilla, kun kultaan olisi riittänyt 31 sekuntia rivakampi sivakointi. Loirin Huilumies jää 6 pisteellä eurovision laulukilpailussa hännille. Väyrysestä leivotaan Kepun puheenjohtaja, Saddamista Irakin presidentti. Iltalehden ensimmäinen numero ilmestyy. Lennon murhataan.

Positiivistakin samana vuonna tapahtui, sillä silloin tulivat ulos sekä Kauko Röyhkän ensimmäinen LP että ensimmäinen romaani. 21-vuotias ylioppilas oli lopettelemassa vuoden kestäneitä opintojaan Turun yliopistossa.

Tähän asti päästään miehen muistelmien ensimmäisessä osassa Marjatan poika (Docendo, 2019). Tasaisen vauhdin taulukon mukaan vielä kaksi, niin nykyisyys on saavutettu. Tämä olettaen, että jatkoa seuraa piakkoin.

Miksiköhän Röyhkästä kasvoi yksi valtakunnan omaperäisimmistä ja tinkimättömimmistä taiteen tekijöistä, joka noista ominaisuuksista huolimatta elättää perheensä taiteellaan ja pärjää ymmärtääkseni ihan kivasti? En vastaa kysymykseen. Kukin voi muodostaa oman käsityksensä lukemalla Marjatan pojan. Paljon ratkaisevaa on kaiketi tapahtunut sen kattamana ajanjaksona.

Jukka-Pekka "Välde" Välimaa eli yksinhuoltajaäitinsä kasvattamana. Kauko Käyhköä ulkonäöltään muistuttanutta isäänsä hän ei koskaan kunnolla tavannut. Äidin ja pojan välinen suhde onkin merkittävässä roolissa kirjassa. Lapsuus ja nuoruus kuluivat Oulun Tuirassa ja myöhemmin Puolivälinkankaalla.

Lisäksi - ja tämä on minusta erityisen tärkeää - loma-aikoja vietettiin paljolti Pellon mummolassa Länsi-Lapissa.

Paluu hullujen ja hauskojen ihmisten Pellosta Oulun yksinäisyyteen tuntuu joka kerta yhtä masentavalta. Istun linja-autossa, ja matkan edetessä sieluni tuntuu metri metriltä köyhemmältä.
...
Rautatieasemalta otamme taksin. Auton ikkunasta näen Koskitien KOP:n talon tupakkavalomainoksen, joka syttyy asteittain
...
Valomainoksen näkeminen merkitsee sitä, että kaikki kiva loppuu. Huomenna alkaa taas koulu ja illat tv:n ääressä.

Lapin käynneiltä retkeilyineen ja vaelluksineen Jukka-Pekan reppuun jäi muistakin yhteyksistä saamani käsityksen mukaan terve luontosuhde. Vesurikaan ei ole jäänyt työkaluna vieraaksi. Lukioiässä Pello alkoi jäädä vähemmälle.

Ulkopuoliseksi itsensä tunteneen nuoren Välden elämään kuului viljalti taideharrastuksia: ikäisiinsä verrattuna aika lailla erilaista kirjallisuutta, musiikkilehtiä, levyjen kuuntelua, valokuvausta, maalausta sekä pienlehtitoimintaa. Hitusen jälkiviisaana voi ajatella olleen pelkästään ajan kysymys koska hän perustaisi oman bändin ja/tai alkaisi vakavin mielin kirjoittamaan. Näin kävi ja taiteilijanimelle tuli käyttöä.

Ensiaskelia näillä saroilla ottaessaan päähenkilömme voittaa Oulun taidetoimikunnan järjestämän romaanikilpailun ja yhtyeineen avaa Tuomari Nurmion konsertin kotikaupungissaan. Heinäkuun neljäntenä 2008, niin ikään Oulussa Kauko Röyhkä & Riku Mattila esiintyy Rotuaari Piknikin yhden illan pääaktina lämmittelijoinään Martti Servo & Napander sekä - niinpä - Tuomari Nurmio & Hunajaluut. Apulaissheriffi on todistamassa Rotuaarin keikkaa.

Facebook-kirjoituksia koonneen teoksensa esipuheessa Röyhkä vihjaisi taannoin, että "tarinan mehevöittämiseksi kannattaa vähän valehdella." Tämän koetin pitää mielessä nytkin, joskaan en kyllä osaa nykyään juuri mitään pureksimatta niellä, olipa käsillä kuinka dokumentaarista aineistoa tahansa.

Jokunen kytkös laajemmalti tunnettuihin tapauksiin pani arvelemaan, onko yhteys tosiasiassa ollut olemassa. Ei minulla toisaalta ole kanttia väittää, etteikö viisivuotias Jukka-Pekka olisi ollut paikalla, kun Eero Mäntyrantaa tuotiin helikopterilla olympialaisista kotiin. Enkä edes kaipaa satavarmaa faktaa sen tai muunkaan esitetyn osalta.

Yhden asiavirheen hokasin. Kauko muistelee miten oli päätymäisillään Hilse-levylle ja mainitsee ensimmäisen Hilse-kokoelman Pohjalla. On kuitenkin niin, että Pohjalla oli Love Recordsin kokoelmalevy. Hilse oli eri levymerkki, jonka alla julkaistiin pari muuta samanhenkistä.

Kaikkinensa Marjatan poika on kiintoisa ja hyvin kirjoitettu. Pitkäaikaisoululaiselle useiden paikkojen tuttuus tuo luonnollisesti mukavaa lisämaustetta lukukokemukseen. Jatkoa odotan.