Biisi on ote osavaltion virallisiksi sankareiksi Texasin edustajainhuoneen toimesta nimitetyn yhtyeen LP:ltä Degüello (1979). Kitarakaksikko oli ennen sen levyttämistä, pitkän tauon aikana kasvattanut sittemmin tuntomerkeikseen muodostuneet naamakarvansa. Rumpali Frank Beard taas tunnetusti ei.
Tyylillisesti liikutaan aiemman perinteisen rockin ja bluesin tulkinnan sekä 1980-luvulla mukaan hiipineen, konerytmien säestämän hard rockin välimaastossa. Lopputulemana syntyi parasta Toppia koskaan. Peli taitaa olla menetetty sen osalta, että enää kykenisivät tätä ylittämään.
Alkuun linkattu blues rock on oiva näyte levyltä. Svengaava peruskuljenta keskeytetään tuon tuosta eli aina kertosäkeen päätteeksi mehukkaalla hidastuksella. Kitarasoolo on laadukkaimpia mitä Billy Gibbonsilta on kuunaan kuultu. Dusty Hillin muhkeaa basson pikkailua sisältävä viimeminuutin lauluton osuus soi myös erityisen nautittavasti.
Teksti on silkkaa sitä itseään mistä nämä kaverit ovat enemmänkin hoilanneet.
Hyvin samanhenkinen veto on pahuksen irtonainen Lowdown in the street. Molemmissa on kuusikielistä jälkiäänitetty päällekkäin sen verran, että yhdellä kepillä livenä soitettuna ei tulos voi olla yhtä korkeaa tasoa. Tai ainakin se olisi erilainen. Jalka se alkaa sivumennen sanoen tämän tahdissa herkästi vippasemaan.
Frank Beard saa ehkä eniten näyttää osaamistaan samaan tapaan funkylla singlelohkaisulla Cheap sunglasses. Tosin rummut yksin eivät saa lantioon menevää biittiä aikaiseksi. Yhtä lailla basso ja kitarakin kantavat vastuuta tuon suuntaisen rytmiikan välittymisestä. Kappale viedään taiten finaaliinsa vähitellen vaihteita pienemmälle vaihtaen.
Levyn ykkösketjuun voisi vielä ylentää perusrynkytyksen She loves my automobile. Se oli sattumoisin ainut etukäteen tuntemani biisi, kun Degüello-vinyylin toisena ZZ Toppina hankin (Eliminator-kasetti ensimmäisenä), olisiko ollut noin tusinan verran vuosia ilmestymisensä jälkeen. Haluaisin muistaa nauhoittaneeni sen Radiomafiasta Juho Juntusen juontamasta 70-lukuohjelmasta Purkkaa ja jytää.
easing down the highway
in a new Cadillac
I had a fine fox in front
I had three more in a back
they sporting short dresses
wearing spike-heel shoes
they smoking Lucky Strikes
and wearing nylons too
Hyvin samanhenkinen veto on pahuksen irtonainen Lowdown in the street. Molemmissa on kuusikielistä jälkiäänitetty päällekkäin sen verran, että yhdellä kepillä livenä soitettuna ei tulos voi olla yhtä korkeaa tasoa. Tai ainakin se olisi erilainen. Jalka se alkaa sivumennen sanoen tämän tahdissa herkästi vippasemaan.
Frank Beard saa ehkä eniten näyttää osaamistaan samaan tapaan funkylla singlelohkaisulla Cheap sunglasses. Tosin rummut yksin eivät saa lantioon menevää biittiä aikaiseksi. Yhtä lailla basso ja kitarakin kantavat vastuuta tuon suuntaisen rytmiikan välittymisestä. Kappale viedään taiten finaaliinsa vähitellen vaihteita pienemmälle vaihtaen.
Levyn ykkösketjuun voisi vielä ylentää perusrynkytyksen She loves my automobile. Se oli sattumoisin ainut etukäteen tuntemani biisi, kun Degüello-vinyylin toisena ZZ Toppina hankin (Eliminator-kasetti ensimmäisenä), olisiko ollut noin tusinan verran vuosia ilmestymisensä jälkeen. Haluaisin muistaa nauhoittaneeni sen Radiomafiasta Juho Juntusen juontamasta 70-lukuohjelmasta Purkkaa ja jytää.
Muisti saattaa kyllä tällä kohtaa olla hakoteillä, koska nyt miettien ajoitukset eivät välttämättä täysin täsmää. Ja oliko ohjelman nimi sittenkin Vibaa punttiin? Joka tapauksessa mainio show oli se.
Muista Topin omiin nimiin kirjatuista tekosista A fool for your stockings edustaa tällä kertaa ainoana hidastempoisempaa osastoa. Ihan slovariksi en sitä sittenkään alkaisi nimeämään. Gibbons panee jälleen parastaan. Kyllä hän parhaimmillaan on ollut suunnattoman hyvä lankuttaja.
Manic mechanic ei helpolla kilauta Apulaissheriffille mitään tyylikelloa, vaikka lehmänkello sillä mukavasti kalkkaakin. Tämä on jollain kierolla tavalla progressiivista bluesin ja rhythm and bluesin värjäämää musaa. Gibbonsin vokaalimurina vyöryy korviin jyristen.
Degüello on kauttaaltaan jykevä- ja selkeäsoundista tuotantoa. ZZ Topin entisvanhainen vakiotuottaja Bill Ham yhdessä soittajakolmikon kanssa sai tallennettua bändiä paremmin kuin kertaakaan ennen tai jälkeen tämän.
Perinteisen kitararumpubassoakselin lisäksi trio kokeili keuhkojaan saksofonisteina alaotsikolla The Lone Wolf Horns. Gibbons puhalsi baritonia, Hill tenoria ja Beard alttoa, kuinkas muuten.
Pari coveriakin soittivat mukaan, aika lailla tutummasta päästä. Sam & Daven soul-numerona alkujaan päivänvalon nähnyt I thank you saa osakseen mukiinmenevän, muttei mitenkään loisteliaan tulkinnan.
Sen sijaan Dust my broom taltioitui ensiluokkaisena Texas bluesina. Tämän albumin tekijätietojen takia luulin pitkään Elmore Jamesin kyhäilleen alkuperäisen. Myöhemmin säveltäjäksi on paljastunut Robert Johnson, joskin aiheesta ollaan kahta mieltä. Yksiselitteisesti ei kai voi sanoa onko samasta viisusta kyse.
Pari coveriakin soittivat mukaan, aika lailla tutummasta päästä. Sam & Daven soul-numerona alkujaan päivänvalon nähnyt I thank you saa osakseen mukiinmenevän, muttei mitenkään loisteliaan tulkinnan.
Sen sijaan Dust my broom taltioitui ensiluokkaisena Texas bluesina. Tämän albumin tekijätietojen takia luulin pitkään Elmore Jamesin kyhäilleen alkuperäisen. Myöhemmin säveltäjäksi on paljastunut Robert Johnson, joskin aiheesta ollaan kahta mieltä. Yksiselitteisesti ei kai voi sanoa onko samasta viisusta kyse.
No, minä opin tämän bluesin legendaarisimpiin teoksiin lukeutuvan klassikon nimenomaan ZZ Topin kautta ja pidän edelleen heidän versiotaan kuulemistani ykkösenä.
Blogin historian ensimmäisenä ulkomaisena tunnustuksen saavana äänitteenä: Degüello on aivan mahtava levy!
Blogin historian ensimmäisenä ulkomaisena tunnustuksen saavana äänitteenä: Degüello on aivan mahtava levy!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti