Jutut ajassa

07 tammikuuta 2023

LEVYT - Albert Collins: Love Can Be Found Anywhere (Even In A Guitar)

Otetaan pohjaksi kohtalainen annos The Metersiä. Lisätään jonkin verran James Brownia ja sopivasti Booker T. & The M.G.'siä. Ripotellaan päälle hiukkasen sähköistä bluesia. Sekoitus tarjoillaan 90-prosenttisesti instrumentaaleina ja puetaan 60-luvun lopun psykedeelisiin kansiin.

Mitä saadaan?


Saadaan Albert Collinsin Love Can Be Found Anywhere (Even In A Guitar) (1968).

Se on katsantokannasta riippuen miehen toinen tai ensimmäinen LP. The Cool Sound Of Albert Collins (1965) on siinä rajoilla. Jotkut lähteet määrittelevät sen singlekokoelmaksi, toiset eivät. Kuulunen jälkimmäiseen koulukuntaan, koska en ole löytänyt diskografiaa, joka todistaisi koko ison mustan sisällön tulleen ennestään julkaistuksi pikkumustina.

Tosiaan, nyt käsillä olevan kiekon 12 kappaleesta vain yhdellä on lauletut sanat. Joillain muilla Albert ja kumppanit heittävät soiton sekaan lyhkäisiä vuorosanoja, hihkaisuja ja ähkäisyjä. Esimerkiksi avausraita Do the sissy istuu rytmikkäässä vetävyydessään ja vähävokaalisuudessaan tähän sarjaan.

Se toimii mainiona funk-alustajana koko kattaukselle. Groove syntyy - asetan soittimet tarkoituksella tähän järjestykseen - rumpujen, komppikitaran, urkujen ja basson yhteistyönä. Albert kuorruttaa pohjat maukkaasti omalla kepityksellään.

Minusta kappaleen Godfather of Soul -ähkäisyt tekevät siitä peräti hauskan. Kaiken kaikkiaan tämän voi ilman vaikeuksia kuvitella jonkin 60-luvun puolivälin James Brown -albumin sanattomaksi täytepalaksi. Tai voisi ilman Collinsin kitarointia.

Miehen tyylissä on jotain sellaista mikä erottaa lopputuloksen mistään mitä itse tiedän. Kuunnellessa tulee tunne, että hän riuhtoo kieliä varsin voimallisesti, mutta sittenkin jollain tapaa herkästi. Siinä on jotain samaa kuin kaima Kingin tavassa, mutta kuitenkin jotain muuta. Collins muuten ei käyttänyt plektraa, vaan napsutteli menemään omin sormin.

Levyn instrumentaatioon kuuluu jo kertomani lisäksi vielä pieni torvisektio. En pysty tarkentamaan, koska kansi tahi nettiselailuni eivät paljasta bändistä mitään tai ketään. Liekö sitten ollut jonkinmoinen työkseen taustoja takonut studiojoukkue, joka komennettiin maestroa avustamaan.

LP:n syntyyn liittyy samankaltainen valkoisen miehen myötävaikutus kuin aika monen muunkin mustan blues-muusikon historiaan. Canned Heatin Bob Hite nimittäin bongasi kyvykkään ja kiintoisan kitaristin Houstonissa, Texasissa käydessään ja takaisin Kaliforniaan palattuaan käytti suositusvoimaansa saadakseen Collinsille levytyssopimuksen.

Imperial nieli syötin ja papereita allekirjoitettiin. Yhteistyö kesti kolmen pitkän verran, joista tämä on ensimmäinen.

Minulla levy soi BGO Recordsin vuonna -97 markkinoille tuomalta CD:ltä, jonka täyttää 2in1-tyyppiseksi toinen Imperial-lätty Trash Talkin' (1969). Sitä kolmatta en omista missään muodossa. Valitettavasti.


Täytyy sanoa, että näistä kahdesta nyt käsiteltävä on mielestäni luokkaa parempi. Trash Talkin' maistuu hieman pikaruokaketjun siistille, mutta pliisulle perushampurilaiselle. Love Can Be Found Anywhere taas on kuin "paten rillin" muhkea ja rasvaisehko annos, jossa on luonnetta ja persoonallisuutta ihan eri malliin.

Got a good thing goin' on se ainut laulettu biisi kakstoistikossa. Se on myös ainut puhtaasti bluesista rakennettu numero, johon toki urut ja etenkin torvet tuovat sielua ihan kivasti.

Doin' my thing muistuttaa urkukompiltaan siinä määrin paljon Green onionsia, että vertailu Booker T. & The M.G.'siin ei tunnu lainkaan katteettomalta. Joku voisi jopa lohkaista että etpäs tee omaa juttuasi.

Let's get it together saakoon kolmantena näytteenä mahdollisuuden toimia johdattelijana koko tusinan pariin. Uskallan arvella, että mikäli tästä tykkäät, tykkäät albumistakin.

Vähäeleinen koskettimien ja puhaltimien vuoropuhelu toimii perusrytmiryhmän kanssa viekottelevana taustana. Albertin Telecaster miksauksen etualalla terävöittää äänikuvan ainakin minua miellyttäväksi. On se niin letkeää meininkiä.


Collins ylipäätään ja tämä pläjäys eritoten osuu meikäläisen makuhermoon mitä mojovimmin. Blues, soul ja funk samassa paketissa ei ole paskempi resepti lainkaan.

Aivan mahtava!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti