14 helmikuuta 2021

KIMPPALEVYJÄ #4 - Johnny Cash & June Carter: Carryin' On With Johnny Cash & June Carter

Kuluvan minisarjan esittelyssä lupailin sen tulevasta sisällöstä: "joissa omia juttuja omilla tahoillaan puurtavat artistit ovat enemmän tai vähemmän kertaluonteisesti kokoontuneet yhteen ja julkaisseet albumin." Nyt ilmeisesti rikon lupaukseni. Johnny Cashin ja June Carterin yhteen kokoontumisen tapauksessa ei voi kertaluontoisuudesta puhua.

Alalla tahoillaan vaikuttaneet lahjakkaat muusikot tapasivat ensi kertaa jo 1950-luvun puolivälissä. June osana The Carter Sistersia oli päässyt Nashvillessä osaksi Grand Ole Opryn vakiokaartia. Johnnyn ensiesiintyminen showssa ajoittui vuoteen 1956.

Tuolloin, Opryn takahuoneissa pari tapasi ensi kertaa. Cash on myöhemmin kertonut heti tietäneensä, että menee joku päivä naimisiin naisen kanssa. Hänellä oli ensimmäinen avioliittonsa menossa. Carterin ensimmäinen päättyi samaisena vuonna; en tiedä, oliko ennen vai jälkeen kohtaamisen. 1957 hän meni uudestaan vihille.

Piireissä tiet toisinaan ristesivät. 60-luvun alussa Carter ja Merle Kilgore kirjoittivat laulun Ring of fire. Sisko Anita Carter levytti sen ensin, Johnny heti perään 1963 ja hänen tulkinnastaan syntyi unohtumaton country-klassikko.

Seuraavana vuonna kaksikko meni yhdessä studioon ottaakseen nauhalle Bob Dylanin kappaleen It ain't me, babe, jonka tekijä oli itse vastikään julkaissut LP:llä Another Side Of Bob Dylan (1964). Biisi ilmestyi heti singlenä sekä kohtapuoliin Cashin pitkäsoitolla Orange Blossom Special (1965).

Ollaan pääsemässä asiaan. Päähenkilöittemme välinen musiikillinen kutina ja muukin sutina alkoi olla siinä vaiheessa, että alkaisi tapahtua. Molemmat erosivat vuonna 1966. Olivat nyt niin sanotusti vapailla markkinoilla.

Ammatillisen yhteistyön erinomaisen maukkaaksi hedelmäksi kypsyi Carryin' On With Johnny Cash & June Carter (1967). Sen jälkeen tuli ainakin yksi varsinainen molempien nimillä myyty lätkä sekä kokoelmia. Lisäksi June vieraili lukuisilla Johnnyn sooloilla ja keikkaa tehtiin yhdessä.


Sutinaosasto kruunattiin 1968, jolloin pappi sanoi aamenensa ja muodostui ehkä maailman kaikkien aikojen kovin aviopari, mitä laulutaitoihin tulee. Liittoa kesti rapiat 35 vuotta, kunnes molemmat poistuivat tästä maailmasta muutaman kuukauden välein.

Hiukan aiheen sivusta liitän tähän molempien peräseinän jo häämöttäessä kuvatun videon Cashin Hurt-versiosta. Se saavuttaa kliimaksinsa, kun June tulee kuviin kahden ja puolen minuutin paikkeilla. Katsokaa, mutta pitäkää nenäliina ulottuvillanne tai pitkähihainen paita päällä.

Iso osa Carryin' Onista on tyyliltään Cashin tuotannon ydinmehua, jota tohtinen kutsua countrybillyksi. Tarkoitan nopeahkoa tai vielä nopeampaa rockabillyyn nojaavaa countrya tai toisin päin.

Loistava It ain't me on mukana taas. Jackson on yhtä legendaarinen veto eikä kauaksi viskaa myöskään avausraita Long-legged guitar pickin' man. Ylistämäni vokalistin kyvyt tulevat duon toimesta todistetuksi periaatteessa puolessa minuutissa siitä, kun levyä alkaa perinteiseen tyyliin alusta lähtien soittaa.

Oh, what a good thing we had keinahtelee hieman popahtavasti. Jossain vaiheessa tajusin bongaavani epämääräistä tuttuutta. Tietyn melodianpätkän osalta alkoi pääkoppani muodostaa linkkiä Liverpoolin suuntaan. Rupesin selaamaan Beatles-älppäreitten sisällysluetteloita uusimmasta vanhimpaan päin ja hoksasin. Pikainen varmistuskuuntelu ja sehän se, Run for your life.

Tuo on moppitukkien parhaimmistoon kuuluvan LP:n, Rubber Soulin (1965) lopetusnumero. Ajoituksen osalta siis voisi olla mahdollista, että parivaljakko on tahtoen tai tahtomattaan omaksunut sieltä vaikutteita. Itse en kuitenkaan noin ohkaista yhteneväisyyden lankaa pitäisi millään lailla moitittavana. Hienoja biisejä molemmat, yhtä kaikki.

Toinen yleislinjasta poikkeava tempaus on jälkimmäinen Ray Charles -tulkinta What'd I say. Sen pariskunta vetaisee alkuperäiselle suhteellisen uskollisena rhythm and bluesina.

Ensimmäinen Charlesin kappale kiekolla on I got a woman. Se muuntui Johnin ja Junen hyppysissä heidän näköisekseen ollen - ellen väärin kuule - albumin nopein ralli.

En yleensä usko, kun TV-ohjelmissa valintoja tekevät väittävät päätöksiään vaikeaksi, mutta nyt olin itse hankalassa tilanteessa heltyäkseni lopulta osin parin koko tarinan vaikutuksesta näppäilemään, että Carryin' On With Johnny Cash & June Carter on aivan mahtava levy!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:



4 kommenttia:

  1. Aina silloin tällöin blogikirjoituksiasi kommentoimaan innostuvalle onneksi kenttä naputella löytyy tällaiseen lähes vuoden takaiseen helmeenkin, joka vuolaassa julkaisujesi virrassa on joskus mennyt ohi silmien.

    Aika äkkiä huomasin lukiessani tarinointiasi maailmankuulun musiikintekijäpariskunnan "lavstoorista", että aika vähän tuostakin on tiennyt, vaikka Cashin monet kappaleet ilman rouvaa ovatkin tuttuja. Hyvin käy muuten pariskunnalta "Jackson". Ihan kuin Carolalta ja Lasse Mårtenssonilta, joilla ei nähdäkseni ollut ainakaan keskinäistä avioliittoa rasitteenaan. Sitten hyväksi lopuksi, kun päivän kantrikotvanen on suoratoistosta nautiskeltu, tarjoat vielä referenssin The Beatlesin Rubber Souliin, jota kuuntelemalla vasta hyviä biisejä löytyykin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuo kommentointi onnistuu aivan kaikkiin, vanhimpiinkin blogijuttuihin. Kiitos taas kerran ajatustesi jakamisesta.

      Poista
  2. Ei kestä kiittää! Ajatuksia on parempi jakaa kuin jäädä niiden kyseenalaiseen seuraan märehtimään. (Tätä voisi joku pitää erittäin vapaana Martti Syrjä-lainana.)

    VastaaPoista