Tämä sankari ehti puuhailla musiikin parissa toistakymmentä vuotta ennen ensimmäistä "oikeaa" soolo-LP:tään Robert Gordon With Link Wray (1977), joka asettui 50-luvun rock and rollin uuden tulemisen aaltoon. Äijä oli kolmikymppinen.
Tiukkaa julkaisutahtia kesti viitisen vuotta, mutta vauhti hyytyi yhdessä rockabilly revivalin hiipumisen kanssa. Sen jälkeen on menty tyyliin albumi silloin toinen tällöin. Makuuni taso on pysynyt keskimäärin korkeana, joskin edellinen I'm Coming Home (2014) sitä hieman notkahdutti.
Siksipä onkin nyt mukava todeta, että ajatukset Gordonin merkittävästä laantumisesta voi kuitata ennenaikaisiksi. Rockabilly For Life (2020) on nimittäin hyvä tuotos, vaikkei klassikoksi ylenekään.
Suuren kiitoksen ansaitsee taustayhtye, jossa vääntävät Danny B. Harvey kitarassa, Pierre Pelegrin bassossa ja Paul Vezelis rummuissa. Aiempia meriittejä onnistuin kaivamaan esiin Harveyltä, jonka studio-CV:stä löytyy mm. Wanda Jacksonin ja Johnny Ramonen päänahat. Hän on myös soitellut Stray Catsin Slim Jim Phantomin kanssa bändissä nimeltä The Head Cat, alkuperäisenä basistinaan Lemmy Kilmister
Gordonin laulu tuntuu olevan riittävän hyvin tikissä ottaen huomioon vokalistin yli 70 vuoden iän. Muutamaan otteeseen olen havaitsevinani, että digitaalitekniikkaa olisi saatettu ehkä mahdollisesti käyttää äänen muokkaamiseen. Myöskään kanteen ei ole tuoretta kuvaa miehestä laitettu.
Tässä kohtaa on pakko pestä kädet. Minulla ei ole konkreettista näyttöä mistään, vain etäinen tuntuma. Syyttömyysolettama on voimassa. Todistustaakka on periaatteessa harteillani. En siis käy parjaamaan, solvaamaan, syyttämään tahi enempää epäilemään. Kunhan kerroin miltä kuulosti.
Korostan myös, että Gordonin baritoni on Apulaissheriffin rankingissa tyylilajinsa huippua. Se on jo kauan seissyt mielessäni tasaveroisena Eddie Cochranin ja Sleepy LaBeefin rinnalla, kovimpien joukossa.
Erityispiirteenä levyn joka raidalle on värvätty vieraileva muusikko. 1 laulaja, 10 kitaristia (joista 3 myös laulaa), 2 pianistia (1 laulaa), 1 rumpali ja 1 harpisti. Näitten tuoma lisäarvo on monessa tapauksessa kyseenalainen. Onkin mainio juttu, että CD:lle on ahdettu myös alkuperäiset miksaukset, joilla Robert niittaa biisit perusbändin kanssa kyllin vakuuttavasti.
Pistäytyjistä parasta lisämaustetta tuo Jimmy Hall huuliharppuineen If you want it enoughissa. Emanuela Hutterin naisääni parantaa laatua kappaleessa Would ja'. Ilahduttavasti Let's go babylle on saatu kitaristiksi Chris Spedding, joka kepitti Gordonin mielestäni parhailla, 40 vuoden takaisilla levytyksillä. Miltei legendaarinen Steve Cropper on myös läsnä.
2 x 15 biisin kuuntelu kerralla ei saa lujasti kannatusta minulta. Näinpä voin sitten valita kummat versiot pyöräytän läpi aina kun asetan CD:n soittimeen. Luulen päätyväni useammin noihin original reference mix -bonuksiin.
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- VÄLIMALLIN PIKKULEVYJÄ MUUALTA #1 - Graham Fenton's Matchbox: Rockabilly Rebel
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti