28 helmikuuta 2020

UUTUUSLEVYT - Juliet Jonesin Sydän: Kansas

Hieman hälyääntä sähkötekniikasta. Räväkkä riffi vasemmasta kanavasta. Basson ja bassorummun yhteisisku keskeltä. Toinen kitara oikeaan korvaan. Pari silmänräpäystä tätä paahtoa koko joukkueella. Näin alkaa Kansas (2020), joka on Juliet Jonesin Sydämen "paluulevy". Kuvaamani 18 ensimmäistä sekuntia ovat yksi yhteen kuin AC/DC vuosimallia -79!

Minun on erittäin vaikea kuvitella kokemani yhtäläisyyden olevan vahinko. Veikkaan, että jätkät tempaisivat avausbiisin alkuun harkitun kunnianosoituksen pari vuotta sitten kuolleelle Malcolm Youngille. Mieshän oli yksi kaikkien aikojen rytmikitaristeista ja turhaan - joskin luultavasti niin haluten - pikkuveljensä varjoon jäänyt pelimanni.

Hauskaksi itselleni homman tekee se, että ensimmäiset lauletut neljä sanaa tuovat jostain täysin käsittämättömästä syystä mieleeni Alivaltiosihteerin, joka myös yhtyeenä tunnettiin australialaisveijareiden ihailijana.

sain tänään jyrkän tuomion
en ole enää niin kuin ennen
mä loukkaan tahtomattakin
ja tärvään hienot asiat

Jos yllä kerrottu pähkäilyni osuu oikeaan, ylentää JJS Malcolmin parhaaseen A-ryhmään kappaleen nimessä Kitaratähti. Esitys ansaitsee huomionne, siis klikatkaa linkkiä.


Kansas on siitä erikoinen levy, että sitä kuunnellessani saan muutenkin mielleyhtymiä eri suuntiin. Esimerkiksi kakkosraita Hullua kuulostaa sävellyksenä Heikki Salolta, kuten myös Runotyttö. Nämä ovat sikälikin kummallisia päähän pälkähdyksiä, etten Miljoonasateeseen ole perehtynyt ilmeisiä hittejään enemmän.

Siellä sun täällä pitkin albumia havaitsen Eppu Normaalista muistuttavia soundeja. Imperiumin Vastaiskun (1988) aikaiset kitarat soivat korvieni välissä ainakin biiseissä Rolling Stones ja Ennen kuolemaa.

Eniten Juliet Jonesin Sydän vuonna 2020 kuulostaa kuitenkin Juliet Jonesin Sydämeltä, ja hyvä niin. Materiaali on yhtä vaille Sami Pirkolan säv. & san. kun taas sov. menee koko revohkalle. Poikkeuksena on Kansas, jonka kirjoitti vastikään edesmennyt Seppo Kansanoja. Hän ei koskaan suoraan kuulunut JJS:ään, mutta oli lähellä bändiä. Mainittu päätösnumero sekä koko albumin nimeäminen sen mukaan nyt varmasti tehtiin Kansanojan muistoksi.

Kokoonpanona toimii tuttu Hyvärinen-Pirkola-Heiskari-Parkkonen vahvistettuna Pekka Gröhnillä, joka näin ottaa taas yhden uuden sulan hattuunsa.

Kansas on yllättävänkin hyvä. Tunnustan nimittäin lähteneeni sen kimppuun hieman pelko persuuksissa, joutuisinko antamaan pyyhkeitä vanhoille äijille, jotka palaavat oikeista töistä levytyspuuhiin yli 20 vuoden paussin jälkeen.

Pelko osoittautui turhaksi, sillä JJS iski tiskiin tuotannossaan selvästi keskitasoa paremman pitkäsoiton. Tarjolla on lähes ainoastaan reipasta poprokkia iloisissa sävellajeissa ja se kuulostaa hienolta kuten tekee erityisesti Hienolta.

Apulaissheriffi suosittelee ja samalla harmittelee, että Oulun keikka meni jo. En sulje pois menemistä paikan päälle, jos uusintakonserttia pukkaisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti