Jutut ajassa

28 heinäkuuta 2023

UUTUUSLEVYT - John Mellencamp: Orpheus Descending

Yllättäen melko äkkiä viimeisimmän perään tupsahtanutta lättyä ensi kertaa pyöritellessäni aloin jostain syystä vertailla ukkoa toiseen. Kaksi pitkäaikaista suosikkiani, John Mellencamp ja Neil Young ovat pitkät urat tehneitä muusikoita, lauluntekijöitä, jenkkien Farm Aid -konserttisarjan perustajia, jne.

NY syntyi vuonna 1945, JM kuuden vuoden päästä siitä.

-63 NY aloitti musahommat. JM ryhtyi niihin vasta yli 10 vuotta myöhemmin. -69 NY oli jo huipulla ja karisma kukki, -72 heltisi USAn albumilistan ykköspaikka. JM sai listaykkösensä -82 (eroa 10 vuotta), mutta saavutti huippuuden vasta -85 (eroa 16 vuotta). Edelliset lauseet sisältävät faktan seassa mielipiteitä.

Molemmat toimivat yhä aktiivisesti musiikin parissa. NY:ltä on ilmestynyt arkistojulkaisut mukaan lukien viitisenkymmentä studioalbumia sekä hirveästi kaikkea muuta. JM:n lukema studiolevyjen sarakkeessa on noin puolet NY:n vastaavasta.

Tänään herrojen iät kirjoitetaan lukemin 77 ja 71.


Orpheus Descending (2023) kiinnitti heti kaupassa sen hyppysiini saatuani huomiota erikoisella tavalla. CD:tä peittäviä muoveja rumensi vanhoilta ajoilta tuttu tarra PARENTAL ADVISORY - EXPLICIT LYRICS. Mitä ihmettä?

Kansien pikapläräily ja ensimmäinen kuuntelo autossa jättivät liimailun motiivin hämärän peittoon. Myöskään sekalaiset nettihaut eivät vähäisessäkään määrin avanneet asiaa sitä kummastelevalle.

Spotify näkyi osoittavan Explicit-nuhtein vain nimikappaletta, YouTubessa en mokomaa tekopyhyyttä havainnut. Sain johtolangan myötä ajatuksen tutkailla kansipaperista laulun Orpheus descending lyriikoita. No niinpä tietenkin. Kertosäkeen lopusta paljastui syy moiseen pelleilyyn.

if there's a will
there's got to be a way
if there's a will
there's always a fucking way

Hallelujaa! Maailma on pelastettu. Jälleen on kiinnitetty riittävästi huomiota aivan oikeaan ongelmaan. Ei mene siinä työ, ei rahat hukkaan, kun erinäiset organisaatiot ja toimijat näitä etsivät ja hoitelevat varoitukset kansaa varten. Näin kansakin havaitsee synnin ja havahtuu huomaamaan sen vakavan uhan, jonka synti hyvän moraalin säilymiselle aiheuttaa.

Pelasin vielä varman päälle ja lukaisin kaikki tekstit. Sanoitusten yleisilme on pessimistinen. John havannoi, kritisoi ja tuskailee nyky-Amerikan ilmapiiriä ja yhteiskunnan tilaa eri kanteilta. Toivoa hän ei näe. Sanoista ei kuitenkaan löydy muuta nuhtelun aihetta paheksujille. Pahus, kun tuli nuo fuckit tuohon yhteen.

Päätösraita Backbone on etenkin levyn yleiseen sävyyn pohjaten tulkittavissa jopa testamentiksi. Mies on väsynyt ja turhautunut. Toivoo voineensa tekemisillään tuottaa iloa muille, ja kykenevansä elämään loput päivänsä parempana ihmisenä.

Perfect world tulee Bruce Springsteenin kynästä. Taiteilijat tekivät yhteistyötä jo Strictly A One-Eyed Jackilla (2022), jolla Pomo myös esiintyy.

Siinä missä tuo Johnin edellinen on mielestäni erinomainen, on uutuus keskinkertaisen ja hyvän välimaastoa. En jaksa isommin siitä innostua, joskin mukaan mahtuu muutamia oivallisia biisejä.

Ykköseksi nousee tässä vaiheessa The so-called free, jonka (kuten usean muunkin kappaleen) yhtenä sulokkaana osana ilahduttaa jälleen Mellencampin veneessä soutavan Lisa Germanon viulu. Tätä edeltävän täyspestin hän teki levyllä Human Wheels (1993). 90-luvun lopulla koettiin vielä muuan pienimuotoisempi vierailu.

Muina valopilkkuina näkyvät Amen ja One more trick. Myös jo mainitsemani Backbone ja varsinkin Orpheus descending soivat keskimääräistä parempina.

Kyseessä siis ei ole kovin kummoinen LP tekijänsä koko tuotantoon verrattuna. Minulla tosin tuntuu olevan tavallista pitemmät piuhat sen suhteen. Se kasvaa.

Annas kun ennustan positiivisesti. Tunnen oman musiikkimakuni eläväisyyttä siinä määrin, että tohdin sen tehdä. Nimittäin, tiedossani olemattoman ajan kuluttua koittaa joskus päivä, jolloin mielentila on tälle otollinen. Silloin Orpheus Descending kuulostaa sen yhden kerran täydelliseltä levyltä.

En kirjoita loppuun, että sitä odotellessa. Se hetki tulee yllättäen.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:



4 kommenttia:

  1. "...yhtenä sulokkaana osana ilahduttaa jälleen _Mellencampin veneessä soutavan_ Lisa Germanon viulu."

    Tuossa se jälleen kerran oli blogitekstejäsi mukavalla tavalla ryydittävänä. Siis piirre, joka minua lukijana erityisesti ilahduttaa: kirjoittajanlaatuusi kuin tavaramerkkinä kuuluva taipumus osuviin kielikuviin.

    Itse levystä nyt kertakuuntelullla voi todeta, että "Strictly A One-Eyed Jack" pitää kärkipaikan tämän vuosikymmenen julkaisuissa - minun rekisterissäni, joka M:n koko tuotantoon nähden muodostuu edelleen vain pintaraapaisuista. Mutta sopivalla tavalla jäivät korvaan soimaan ja joskus taas uudelleen kuuntelua peräämään tältä albumilta kappaleet "Amen" ja "Understated Reverence".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt aloin miettimään, että paatti lienee kirkkovene, jossa useampi airopari. John istunee perämiehenä naama menosuuntaan. Onkohan sillä mela vai megafoni, vaiko sittenkin airot ja yhtenä muitten joukossa?

      Poista
  2. Ainakin joidenkin biisien lyriikoiden yleisilme on sen verran apea, että voi kuvitella jonkun kiskoneen veneestä tapin irti ja heittäneen sen yli laidan.

    VastaaPoista