Ollaan kiertelemässä maailmankolkkia, joissa suomalaiset artistit ovat käyneet tallentamassa musiikkiaan. Kolmen tunnin lentokoneessa kärvistelyn aikana liikahdettiin Kaliforniasta Texasiin. Aiemmin pisteessä A, Los Angelesissa paneuduttiin Melrosen levyyn Rock My World. Nyt pisteessä B, Austinissa tutustumiskohteena on ensimmäinen LP myöhemmin massiiviseen suosioon nousseelta ryhmältä J.Karjalainen Yhtyeineen.
Texasin pääkaupungissa kukoisti 1960- ja -70-luvuilla blues. Muun muassa Vaughanin veljekset Jimmie ja Stevie operoivat sieltä käsin uriensa alkuvaiheissa. En tiedä painoiko tämä nauhoituspaikan valinnassa.
Tajuttoman tiukka Mustat Lasit oli saavuttanut tiensä pään 80-luvun lopuksi. Sen perään J.Karjalainen väsäili täysin eri konseptilla pirteän soolon Keltaisessa Talossa (1990), josta kirjoitin reilu vuosi takaperin.
Sitten syntyi kokoonpano Yhtyeineen. Joitain vuosia J:n kanssa viihtynyt Mikko Lankinen jatkoi kitarassa, vielä kauemmin mukana ollut Janne Haavisto rummuissa. Pekka Gröhn tuli uutena bassoon ja koskettimiin, vaikutettuaan sitä ennen ja ymmärtääkseni hetkisen myös yhtä aikaa Kauko Röyhkän riveissä.
Konkreettinen idea työmatkasta Amerikkaan tuli Haavistolta. Sitä ehdotettiin Poko Recordsin suuntaan. Epe Helenius antoi siunauksensa ja niin mentiin.
Omakotitalon olohuoneeseen rakennetussa Wooden Fish -studiossa taltioitiin Pohjolan sydäntalven aikaan Suomi-americanan tukevimpien virstanpylväitten joukkoon lukemani Päiväkirja (1991).
Lopputulosta paikkailtiin kotikonnuilla lauluosuuksien verran. Ne J purkitti keltaisessa talossaan. Apulaissheriffi hyväksyy tämän eikä fakta aiheuta hylkäystoimenpiteitä. Kyseessä on sentään paras tässä minisarjassa esiteltävä teos, ellen sitten lähipäivinä hoksaa jotain parempaa sarjaan sopivaa, mikä vielä nyt lymyää muistin syövereissä.
Päiväkirja on rock and rollia. Puhtaimmillaan sitä edustavat liukkaasti rullaava Menomonot, tyylipuhtaan kitarasoolon sisältävä Asko häs, tummanpuhuvan hilpeä Tissi-Dee sekä Hellahuone. Viimeisin noista on surfahtava versio Elviksen bravuurista Stuck on you.
Rock and roll -tiskiltä löytyy myös Makee yö, joka flirttailee tekstissään 70-luvun purkan ja glamin kanssa.
Sweet, Slade ja Nazaretti
meillä oli vanukasta koko kasetti
taivasta päin meidät lennättää
purkkaa ja jytää
Vahvemmaksi vakuudeksi annostellaan väliin hieman Peppermint twistin kitarariffiä ja myöhemmin lisää sanallisia muistumia noista makeista ajoista.
vaatteet on mun aatteet
ne on verkkareita
ja niiden taskusta löytyy
merkkareita
Niitä sai 10 pennillä kappale silloin, kun itse olin siinä iässä. Merirosvorahoja.
Vaan ei Päiväkirjakaan suoraan rokkaa koko 14 numeronsa voimin. Karjalaiseen syvästi vaikuttaneen J.J. Calen hillitty charmi kuuluu albumin nimikappaleessa ja varsinkin kaikin puolin rikasta soittoa tarjoilevalla raidalla Luuranko rämisee. Erik Hokkanen liki psykedelisine viuluineen vierailee jälkimmäisellä.
Violetti puku ja Bowien hitistä Let's Dance napatusta sanaparista "serious moonlight" nimensä saanut Vakava kuu kelluvat bluesin pintavesissä. Pohjia myöten siellä sukeltaa mainio Iso musta koira, jolla J näyttää kuinka asiallisesti voi huuliharpun panna soimaan.
Höyhen ilmassa on niin tutunkuuloista J-sekoitusta, että sen voisi helposti kuvitella loppuajan Mustien Lasien esittämäksi. Tai vaikka aivan 2010-luvun kamaksi.
Loput kolme biisiä voi huoletta pistää balladilaariin. Maestrolle oli kyllä 10 vuodessa kertynyt riittävästi näyttöjä sen(kin) osaston suvereenista hallinnasta. Sittenkin, Ne ja nää putsaa pöydän ollen ehkä kaikkein hienoin hidas laulu mitä Karjalainen on koko 40-vuotisella taipaleellaan kirjoittanut. Tämän muuten yhdessä Gröhnin kera.
Täytyy sanoa, että jos toimi maiseman vaihdos Melrosen kohdalla, sen se teki myös tässä tapauksessa. Jälki on timanttia. Kyllin tiukka aikataulu varmaan esti ylenmääräisen hieronnan ja näin itsessään hyvät biisiaihiot jalostuivat sopivan vaan ei liian hiotuiksi. Ripaus rosoa jäi elävöittämään kokonaisuutta.
Sitä minä tässä aloin miettimään, kuinka alan tyypit Teksasissa suhtautuivat, kun kaukaisesta pohjoismaasta tupsahti näin juurevaa ja ammattinsa osaavaa soittajistoa. Arvelisin paikallisiakin studiolla pyörineen ihmettelemässä, vaikka tekniikka tulikin hanskattua suomalaisvoimin.
Kirjataan vielä pöytäkirjaan, että slide hoitui Janne Haaviston toimesta ja mennään autovuokraamoon. Matkan seuraava etappi näet taittuu maanteitse.
Minä kirjoitan nyt tähän loppuun, että Päiväkirja on aivan mahtava levy!
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- MERTA EDEMPÄNÄ STUDIOSSA - Tulossa...
- MERTA EDEMPÄNÄ STUDIOSSA #1 - Melrose: Rock My World
- LEVYT - J.Karjalainen: Keltaisessa Talossa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti