LEVYT - Kolmas Nainen: Paha Minut Iski

Alavudelta pläjähti 1980-luvun puolivälin jälkeen saataville niin kova levykolmikko, että vieläkin hengästyttää. Debyytti Kolmas Nainen (1986) oli loistava, kuten myös kolmonen Hikiset Siivut (1989). Välissä ilmestynyt Paha Minut Iski (1987) osoittautuu etenkin jälkeen päin tarkasteltuna ketjun vahvimmaksi lenkiksi.

Karun koruttomine etukansineen LP on alusta loppuun rouheaa, toisinaan raskastakin kitarointia. Soitanta kuulostaa siltä, ettei äänityksiä tehdessä ole turhaan pysähdytty miettimään ja hieromaan, saatika värittelemään ylimääräisillä sovituskiekuroilla. Riku Mattilan tuotannossa albumista (samoin kuin noista parista muusta mainitusta) saatiin aidon - ei tekemällä tehdyn - kuuloinen.

Kolmelle ensimmäiselle Kolmas Nainen -levylle yhteistä on myös Timo Löyvän kitara Sakari Pesolan rinnalla. En tiedä kuinka iso osuus vaihdoilla Löyvästä Timo Kivikankaaseen ja Mattilasta Mikko Karmilaan oli bändin lopulta melko nopeaan tyylin muuttumiseen 1990-luvulle tultaessa. Osansa käänteeseen ne eittämättä toivat.

Nyt ei pidä missään nimessä ymmärtää väärin. En moiti myöhempääkään tuotantoa, mutta Apulaissheriffin korvissa Kolmas Nainen oli kyllä musiikillisesti huipulla uransa alkutaipaleella ja varsinkin nyt käsiteltävällä kiekolla.

Suuri yleisö, levy-yhtiö(t) ja mitä ilmeisemmin myöskään yhtyeläiset eivät tätä mielipidettä jaa. Asian voi todeta vaikkapa käymällä läpi myöhäisempien Kolmas Nainen -kokoelmien sisältöä. Paha Minut Iski ei kovin monilukuista kappalemäärää niille ole saanut.

Puhelin soi käynnistää kekkerit rullaavalla rokettirollilla. Kertoja pyristelee vastaan liian innokkaasti seuraan pyrkivää kaveriaan.

tahdot mut mukaasi

mä en lähe mihinkään

Takametsien Travoltassa vauhti kiihtyy ja pääosan saa sinnikkäästi vastakkaisen sukupuolen seuraa etsivä maakunnan nuorimies. Tämän jantterin tanssiminen on vimmattua, ei trimmattua kuten jotkut netin lyriikkasivustot väittävät.

hän lähtee matkaan illansuussa

hangen halki tarpoen

itseksensä jupisee

perkele periks anna en

isken naisen

vaikken suuta soittaa osaakaan

vimmatusti tanssimalla

heidät puolelleni saan

Hitaampitempoista nimikappaletta voisi kuvailla hard rockin ja bluesin risteytykseksi. Laululyriikan sisään en ole päässyt, mutta hyvältähän sanat kuulostavat siitä huolimatta. Seuraava U.S.A. on menoltaan jälleen reippaampi kertoen Amerikan läpiajelusta, jollaisen osa bändistä oli tehnyt.

Avausraidan musiikillinen lähisukulainen Kaunis olet, olet ihana kertoo ihastumisesta. Ykköspuolen päättävä Eihän edellisessä elämässäkään sijoittuu saman teeman toiseen päähän. Vahvalla tarinalla ja oivaltavalla kitaroinnilla varustettuna tämä on eräs levyn kohokohdista. Hieman jää kuulija epävarmuuden valtaan, onko ihastumisesta eroon kulunut yksi vaiko tuhat yötä.

eihän edellisessä elämässäkään

saatu toisiamme

kun se ehti päättymään

odotetaan taas seuraavaa

Kuten ehkä on käynyt ilmi, Apulaissheriffi pitää Pauli Hanhiniemen sanoituksia varsin suuressa arvossa. Tämä pätee herran koko tuotantoon Perunateatteria ja myöhempiäkin vaiheita myöten, poissulkematta muille tehtyjä tilaustöitä.

Suurennuslasin alla olevan levyn teksteistä eri järjestyksiin aseteltuina pystyy mielessään yhdistelemään monenkinlaisia kertomuksia, joissa kaikki tapahtuu muutamille henkilöille. Kyllä näihin pohjautuvasta käsikirjoituksesta vissiin toimivan elokuvan saisi. Juttuun upotetut tekstiotteet on julkaistu sanoittajan luvalla.

Hanhiniemen lauluääni hakee vertaistaan Suomesta ja miksei muualtakin. En halua esittää mitään ehdotonta järjestystä tai väittää jonkun olevan paras. Sanotaan nyt vaikka niin, että ihan kärkikaartissa ollaan kaikki tyylilajit ja aikakaudet mukaan lukien.

Tuntuu jälkikäteen huvittavalta kuinka ensimmäisen kerran hänen tulkintaansa (Sähkökitara, hyvää tahtoa ja kavereita linja-auton radiosta pienellä volyymillä) kuullessani ajattelin, jotta nytpäs on Popedalta tullut vallan mainiota tavaraa.

Palataan sisältöön. Alkuperäisen vinyylin kääntöpuoli eli numerot 7-12 yllä näkyvällä listauksella on on on niin rankkaa ja nautittavaa vääntöä, että liki sanattomaksi vetää.

Keikkabravuuri Liity meihin revittelee homman käyntiin muikean railakkaasti. Laulun teeman voi nähdä kovinkin pohjalaisena, ellei jopa perisuomalaisena: kyllä mää tään ite klaaraan, ei tartte tulla puuttumaan ja repimään joka paikkaan.

tietäjää, kaiken taitajaa

perä perään käy neuvomaan

suksikaa kuuseen

kuuseen ideoineen

kuuseen

kai sentään tiedän mitä mä teen

Kiskot ja maantie, sen jälkeinen Hyvä valehtelemaan sekä Vuosisadan kanuuna, edelleen aivan järjettömän tiukkaa musisointia. Näille on hankalaa löytää mitään vertailukohtaa. Silloin joskus puhuttiin Dr.Feelgoodista, mikä vertaus on jäänyt elämään. Omakohtaisesti on vaikea tunnistaa yhteneväisyyttä sinne päin tämän tai ykköskiekonkaan kohdalla. Jotenkin kuulostaa vaan niin perusrokilta ja kuitenkin on niin omaperäistä ja tunnistettavaa.

Hitaampi päätösnumero Asserin kapakkaan mahtanee olla joukon tunnetuin. Kyseessä on hieno sävellys ja  tunnelmallinen kunnianosoitus alavutelaiselle keskikaljabaarille helposti omaksuttavalla juomalaulun tekstillään.

Yhtä vaille, huomaavat tarkkaavaisimmat. Albumin helmeksi saa kunnian tulla nimitetyksi jylhän kuuloinen Kiiski ja iso kala. Sävellys sen kummemmin kuin esityskään eivät erinomaisesta kokonaisuudesta nouse muitten yläpuolelle, mutta sanomaltaan kiiski osuu ehkä parhaiten Apulaissheriffin ajatusmaailmaan.

yksi isoo kalaa kalastaa

toinen onnellinen on

kunhan kiisken saa

se on yhteistä ainoastaan

että jokaisen on pakko

jotain nakertaa

Paha Minut Iski sai aikanaan sen verran huonon vastaanoton, että se julkaistiin ilmestymistään seuraavana vuonna uudelleen. Toinen painos sai uudet kannet ja mukaan ympättiin sinkkubiisit Maanantai ja Raatona maantiellä, ensin mainittu peräti A-sivun alkuun ja toinen B:n loppuun. Tuota en maailman parhaana ratkaisuna pidä.

Sen sijaan vuoden 2004 tupla-CD puoltaa paikkaansa. Se sisältää alkuperäisen levyn jälkeen samat lisäykset kuin kakkosversio plus toisenkin singlen kappaleet plus yhden ennen julkaisemattoman plus kesän 1987 Provinssirock-keikan. 

Vähemmälläkin varmaan olisi tullut selväksi, että Paha Minut Iski on aivan mahtava levy!