Fiktiivinen keskustelu, Suomi, 2020:
- Oli huikee ja käytti ihanan röyhkeesti sitä kuninkaallista taiteilijanimeä.
- Etunimeään käytti. Vaan röyhkeä ja joskus suorastaan irstas tyyppi se oli. Tämänkin levyn tekstit tihkuu seksiä ja jätkä on kannessa niin riettaasti pukeutunut, että muna- tai mitkä lie karvat melkein näkyy. Liekö mies ollenkaan vai joku bii tai meteroseksuaali.
- Joo. Tosi rohkeeta sanomaa. Makeesti se kyseenalaisti sukupuoliroolit ja toi oman feminiinisyytensä häpeilemättä julki. Prince kyllä tais pitää sateenkaarilippuakin uljaasti pystyssä.
- Sanonko mikä oli pystyssä. Naisia pyöri ympärillä ja moni niistä pääsi levyttämäänkin herran huomassa. En väitä tietäväni, mutta luulenpa vispilän tehneen kauppaa aika tiuhaan niissä "sessioissa".
- Mitä sanoit? Sekö olikin tavallisen paska patriarkaatin edustaja ja naisten alistaja? Hyi!
- Tiesitkö muuten, että yksi sen lempinimistä oli His Royal Badness?
- No en. Mutta tuossahan se selkeesti astui kirkon varpaille, kun otti ylleen tuommoisen kuvaannollisen pahuuden viitan. Ah, kuinka kannatettavaa.
- Enpä osaa tuosta sanoa. Sen tiedän, että Prince hyppäsi Jehovan todistajien kelkkaan jo 2001.
- Täää? Semmonen jeesustelija sitten lopulta ja vielä pahimman luokan hyväksikäyttäjälahkoon meni liittymään. Kauhee äijä.
Apulaissheriffi toteaa, että kiva kun äijällä oli leipätyönsä ohessa muutakin elämää. Muusikkona Prince oli perin pätevä. Hän kerkesi noin 40 vuoden urallaan leipomaan suurin piirtein vuosien verran studiokiekkoja omiin nimiinsä ja roppakaupalla muuta sälää. Mieheltä jälkeenjääneiden arkistojen sanotaan sisältävän mittavan määrän vielä julkaisematonta musiikkia.
Suureen joukkoon levyjä mahtuu monentasoista yritelmää huonosta loistavaan. Varhaisin merkkiteos on mielestäni kolmas kokopitkä Dirty Mind (1980).
Taiteilijalla oli tässä kohtaa ikää 22 vuotta ja risat. Jo teini-ikäisenä hänen on sanottu hallinneen 26 eri instrumenttia. Ensimmäinen oma sävellys oli syntynyt seitsenvuotiaana pianolla. Jos 1700-luvulla oli Mozartinsa, 1800-luvulla Mendelssohn ja 1960-luvulla Stevie Wonder, voitaneen sanoa, että 1970-luvulla oli Prince. Yhden sortin musikaalinen lapsinero, ehkä.
Miksi juuri tämä pyörylä olisi yhtään kummempi kuin moni samantapainen aikalaisensa? Eikö tuollaista disco-musaa julkaistu roimat määrät tuossa vuosikymmenten vaihteessa? Eikö tämä nykypäivänä kävisi parkkipaikalla pyöriville bassokajareitten esittelijöille sopivasta jumputuksesta? Nissanista ja Toyotasta vaan kaikkien iloksi.
En tunne nykyistä pilluralliskeneä tarkoin, mutta veikkaan Dirty Mindin soundien olevan liian 70- tai 80-lukuiset tähän aikaan. Lisäksi nopeatempoista bassorumpua saattaa olla tarjolla turhan niukasti.
Eräs itseäni viehättävä piirre on muutoin kohtalaisen tavanomaisista biiseistä löytyvät pikkujipot. Esimerkkinä moisista nostan Do it all nightin avaavan näppärän sävelkuvion, joka toistetaan muutamaan otteeseen matkan varrella. Toinen kutkuttava nyanssi on Dirty mindiin sinne tänne ripoteltu 5-6 nousevan nuotin kosketinsoitinpyräys.
Jos nyt joitain esityksiä tavanomaisiksi nimittelin, voi sen kuitata olankohautuksella. Tosiasiassa pelkkä Princen lauluääni erotti hänet kaikista muista. Ja niitä hienovaraisia sovitusjuttuja piisaa mainitsemieni lisäksi enemmänkin. Jutun albumilla bassosoundit ilahduttavat useammin kuin kerran.
Etenkin P-funkkaava Head viljelee mojovaa bassoa niin, että tuntuu. Raidalla kuullaan myös herkullisen funkadeliciläistä, psykedeelistä kitaraa. Jos hakee kaikkien aikojen groovaavimpia mainstream-artistien tekosia, niin Head on aika hyvä ehdokas, vaikkakin huippusuosio oli vasta parin vuoden päässä. Laskisin, että massiivisen sellaisen liipaisi 1999 (1982).
Enempi funkia ja vähempi discoa tai poppia ovat myös hytkyttävät Uptown ja Partyup. Jos olisin tanssiin taipuvainen, olisi koko B-sivu vinyyliversiosta varmuudella herkästi polvia notkauttavaa, hien pintaan nostattavaa materiaalia.
Dirty Mindistä ei tullut heti ilmestymisensä jälkeen meikäläiselle suosikkia, en edes tiennyt herrasta yhtikäs mitään. Ylipäätään tutustuin tarkemmin Princeen muutamaa LP-poikkeusta lukuunottamatta vasta paraikaa kuluvalla vuosituhannella. Tällä levyllä oli kuitenkin kaksi tuttavaa, kun sen ensi kertaa kuuntelin.
When you were mine oli hyllyssä Cyndi Lauperin takia. Tämän versio ei edelleenkään voi olla pyörimättä päässäni Princen alkuperäisen soidessa. Monesti sanotaan originaalin lyövän coverin. Tässä tapauksessa tuntuu siltä, että ensin kuultu voittaa. Sen on oppinut ja se ikään kuin määrittelee kappaleen omissa ajatuksissa.
Uptown taas oli iskeytynyt tajuntaan ihan muulla tavalla. En aio ruveta tarkistamaan palautinko asian mieleeni oikein, vaan kirjoitan seuraavan muiston väärän informaation jakamisen riskilläkin.
Nimittäin, luulen tämän soineen yhden Alivaltiosihteeri Valvoo -sketsisarjan jakson lopputekstien soundtrackinä 1990-luvun puolivälissä. Hieno rock funk tämä on ja nimenomaan tuossa järjestyksessä sanottuna. Funk-keitosta rock-maustein.
Kansipaperi julistaa näkyvästi maestron yksin hoitaneen aivan kaiken sävellyksistä sovitusten ja esitysten kautta tuotantoon saakka. Tarkempi tutkailu paljastaa, että pikkasen tuli apujakin.
Dirty Mindin toiseksi kirjoittajaksi ja syntetisaattorin soittajaksi paljastuu herra nimeltä Doctor Fink. Tämä näpräsi syntikkaa myös Headillä, jolla taustoja lauloi Lisa "Wendyn partneri" Coleman. Joitain viitteitä kautta väitteitä olen netistä ja kirjallisuudesta bongannut muistakin muiden osallisuuksista. Ei nyt lähdetä niitä enempiä myllyttämään, vaan pysytään virallisilla linjoilla.
Ehkä lievästi rimaa hipoen voi myöntää, että Dirty Mind on aivan mahtava levy!
-----
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti