LP, jolla on vain viisi raitaa ja niistäkin kaksi tuollaisia studiojamittelulta kuulostavia, joutavalla juttelulla ladattuja täytepaloja. Billboardin R&B-listan ykköseksi asti noussut sinkkuhittikin piti nauhoittaa uusiksi. Ei ole noilla eväillä mitään saumaa olla kummoinen. Vaan kun on.
Kyseessä on James Brownin noin vähän yli 30. studioalbumi Hot Pants (1971).
Herran singlepäästöjä taas kerran tutkaillen päädyn ajatukseen, että hänen huippukautensa ajoittui haarukkaan 1967-75, Cold sweatistä Get up offa that thingiin. Käsittämättömän hienon 4CD-boksin Star Time (1991) tapauksessa tämä tarkoittaa pätkää noin kakkoskiekon puolivälistä miltei neljännen loppuun.
Kuten on tullut todettua, Brownin musiikki loisti pääasiassa nimenomaan pikkulevyillä. Isot olivat vaihtelevasti vähän mitä milloinkin. Niitä vain tuli yksinkertaisesti liikaa: Wikipedian mukaan mainittujen yhdeksän vuoden aikana peräti 27.
27! Melkoinen taikuri pitäisi olla, jotta pystyisi pitämään tason katossa tuollaisella tahdilla. Siihen ei kyennyt edes Mr. Dynamite.
Olen aiemmin ruotinut hienon Paybackin (1973). Mestariteosten ilmestymisten välissä vierähti 2 vuotta ja 4 kuukautta, mutta siinäkin ajassa ehti tulla ulos neljä muuta pitkään soivaa. Niistä kahdella on sekaisin mahtavinta dynamiittiä ja vähemmän mahtavaa materiaalia, kolmas lähentelee hyllykuriositeettia, neljättä en omista.
Mitä LP-julkaisuihin tulee, Brown siirtyi kesällä -71 pitkän King-kauden jälkeen Polydorille. Väliin oli mahtunut lyhyt kausi Smash Recordsilla. Seiskatuumaisia hän oli pistänyt maailmalle omillakin levymerkeillään.
Yhtiökuvioihin liittyy eräs pikku koijaus tai miksi sitä nyt haluaakin kutsua. Lätyn etukannessa nimittäin seisoo teksti "CONTAINS THE ORIGINAL HIT SINGLE", mikä ei tarkkaan ottaen pidä kutiaan. Puhutaan nimiraidasta.
Brown levytti sinkun saman vuoden toukokuussa ja julkaisi sen omalla People-merkillään. King jakeli niin, että lakkariin tupsahti listaykköspaikka. Koska miestä nyt sitoi uusi Polydor-sopimus, piti kappale nauhoittaa LP:lle uusiksi, mikä tapahtui heinäkuussa.
Niin kovaa kamaa kuin toinen versio onkin, pidän alkuperäistä juuri tänään parempana. Tämä on kuitenkin nyanssitason juttuja tyyliin 10 vastaan 10-. Enkä vanno, että järjestys olisi sama, jos joskus toistaisin esitysten kuuntelun perätysten. Tässä se albumiversio: Hot pants (she got to use what she got to get what she wants). Siinäpä muuten aika muheva lisätarkennus biisin lyhyeen nimeen.
Paketin kaksi ensimmäistä siivua on takuutavaraa. Sekä Blues & pants että Can't stand it saisi kenet tahansa alan tekijän ylpeäksi, mikäli vastaavia olisi omassa repertuaarissa. Jampalle ne olivat tuolloin normisuorituksia, mikä oli aikamoista.
Escape-ism kaksine osineen on se jutun alussa mainitsemani studioleikittelyn oloinen tuotos. Kuten jakamisesta kahteen osaan saattaa päätellä, julkaistiin tämäkin kappale pikkukiekolla.
Erään tarinan mukaan biisi syntyi muitten odotellessa Bobby Byrdiä studiolle. Alkuperäinen Famous Flames -mies oli väliin ollut pari vuotta erossa Brownista ja palannut tämän kanssa yhteen vuonna 1970. Tarinan todenmukaisuudesta en tiedä, mutta kyllähän tuo ajantapolta kuulostaa.
Vaan ei se sitä huonoksi tee. Kun on rytmi hallussa ja tiukka bändi takana, toimii melkein vaikka mikä. Tässä tapauksessa James heittää taustan päälle ilmeisen improvisoitua läppää. Juttelee orkesterin kanssa.
Molemmankokoisille vinyyleille päätyi jamista reilun kolmen ja reilun neljän minuutin otteet. Koko otto oli liki 20-minuuttinen ja on sisällytetty editoimattomana ainakin omistamalleni vuoden 2021 CD-painokselle. Sanoisin, että sen kuuntelu kokonaan ei ole ihan joka päiväksi suositeltavaa ajanvietettä.
Jos kappaleen syntyhistoria meni kuten kerrotaan, kuvaa se hyvin mielikuvaa, joka minulle on syntynyt Brownin tavasta lähestyä LP-tuotantoja. Niitä piti saattaa markkinoille mahdollisimman paljon mitä erilaisimmin tavoin työstetyillä sisällöillä. Tutut hitit syötiksi ja sekaan sitä sun tätä. Seurauksena monentasoista huttua.
Onneksi mukana on täysosumia ja onneksi on olemassa kokoelmia.
On syytä korostaa, että ollakseen kanssani samaa mieltä Hot Pantsista ja Brownin katalogista ylipäätään, pitää musiikkimaun olla suopea funkia kohtaan. Vaikka Jamesia kuinka nimitettiin soulin kummisedäksi, oli hän minulle nimenomaan funk-äijä. Sillä saralla Hot Pants kuuluu parhaaseen A-ryhmään.
Aivan mahtava!
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- LEVYT - James Brown: The Payback
- LEVYT - Earth, Wind & Fire: Powerlight
- VÄLIMALLIN PIKKULEVYJÄ MUUALTA #4 - Ice Cube: Kill At Will
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti