Eräänä loppukesän päivänä huomaan astuneeni kirjakauppaan. Näen halpishyllyn, jolle kasatuista tuotteista luvataan puolet pois jo alennetuista hinnoista. Jotensakin noin.
Hyllyn kimppuun siis, ja elähän mittään, siellä seisoo yksi kappale Jussi Siirilän romaania Reklaamiprinssi (Gummerus, 2023). Tämä on mennyt minulta ohi, joskin joudun tunnustamaan kirjauutuuksien seuraamisen jääneen viime vuosina ylipäätään vähemmälle. Tekijä nyt kuitenkin sattuu olemaan entinen työkaverini vuosituhannen vaihteen paikkeilta.
Takaliepeestä opin, että romaani on Siirilän kahdestoista. Se vaikuttaa paljolta, kun mielestäni omistan kaikki edelliset eikä niitten lukumäärä muistinvaraisesti tunnu niin suurelta. No, alle kympillä opus mukaan ja kotiin tarkistamaan: seitsemän pitkää ja kaksi novellikokoelmaa. Jokin ei täsmää.
Siispä tietoverkkoon ottamaan asiasta selvää. Käy ilmi, että Siirilältä on julkaistu salanimellä J.M. Ilves neljä dekkaria, jotka pohjautuvat Sorjonen-televisiosarjaan. Itse asiassa muistankin nyt lukeneeni, että hän jossain haastattelussa myönsi kirjoittaneensa jotain muuten kuin omiin nimiinsä.
Nettiselailu palautti mieleeni kirjailijalta matkan varrella ilmestyneet kaksi nuortenkirjaa. Mutta nyt on aiheena Reklaamiprinssi.
Tekijältä olen tottunut saamaan enemmän tai vähemmän satiiriin kallistuvia teoksia. Huumori on ruukannut olla jollain tapaa läsnä. Ei välttämättä kovin alleviivattuna, mutta läsnä. Vuoden 2005 Smartville oli henkilökohtaisesti normaalia kutkuttavampi, koska se todennäköisesti imi paljon yhteisestä ex-työpaikastamme.
Reklaamiprinssi jatkaa periaatteessa samoilla linjoilla. Siirilällä on ollut tapana viljellä tapahtumien sekaan hulvattomuuksia. Tällä tarkoitan realismin äärirajoilla ja vähän laidan ylikin lipsautettuja sattumuksia. Nyt niitä on vähemmän.
Tuo ei silti tarkoita mielikuvituksen puuttumista. Sitä kyllä löytyy, kun tarinan päähenkilö Sampo kasvaa koululaisesta aikuiseksi vuosina 1916-1932. Historia vilisee taustalla. Sivuhenkilöinä sivuilla piipahtavat mm. Tauno Palo ja Mika Waltari.
Sampon isä on vanhanaikainen mainosmies, joka joutuu asiaa hyväksymättä kokemaan sen miten ala ja maailma ympärillä muuttuu. Sampo on mukana niissä kuvioissa ja vähän sivummallakin puntaroiden kaiken järkevyyttä, hakien omaa linjaansa.
Jos joutuisin koululukemiseen liittyvänä tehtävänä jotain teemaa tai johtoajatusta miettimään, päätyisin varmaan sen olevan totuuden pohdinta. Sampolle se on erityisen hankalaa, koska hän on läpeensä altis vaikutteille ja vaikuttamiselle. Käy ilmi, jotta hän olisi ja taitaa eräässä vaiheessa ollakin hypnotisoijan toiveasiakas.
Niitä hulvattomuuksiakin tulee vastaan viime metreillä. Lopun häröilyn jälkeen lukija saa jäädä arvuuttelemaan mitä oikeastaan tapahtui. Mikä oli totta?
Tässä kohtaa voin tunnustaa, etten enää ole ihan varma miten kaikki oikein kävi, vaikka kirjan sulkemisesta ei ole vielä kahta viikkoakaan. Olen ihmetellyt itseäni lukijana jo kauan. Saatan nauttia jostain dekkarista ja jännittää kuka on syyllinen. Jos joku kuukauden päästä kysyy kuka se oli, en osaa vastata. Ei se päämäärä...
Reklaamiprinssin alkuvaiheissa on herkullinen kuvaus vuoden 1918 sisällissodan Helsingin taisteluista. Valkoiset ja saksalaiset etenevät pääkaupungin kaduilla. Yleisöjoukko seuraa sotilaita ja taistelua lähietäisyydeltä. Mukana on asiantuntijaa ja neuvojaa, ihmettelijää ja kauhistelijaa.
Hervottominta on se miten joukko parempiosaista kansaa menee tekemään sotilaille valitusta, kun nämä estävät heidän pääsynsä teatteriin. Ensi-ilta ja kaikki!
Eipä vähän tullut tuosta lyhyestä sotakuvauksesta mieleen nykyinen Ukrainan sota. Se tuli mieleen nimenomaan tuon yleisön osalta. Edustettuina on aika monentyyppistä suomalaista nykysiviiliä. Teatteriseurueen yhdistin saman tien likaista bensaa rajan takaa hakeviin suomalaisiin.
Siirilä käyttää muutoinkin tapahtuma-ajan ilmiöitä ja uutisia juonen tukemiseen ja tekee luultavasti enemmänkin erinäisiä rinnastuksia nykyaikaan.
Historiallinen, veijaroiva, satiirinen romaanihan Reklaamiprinssi on ja mielestäni varsin onnistunut sellainen. Loppusekoilun antaa anteeksi ja kyllähän esimerkiksi Jari Tervokin harrasti moisia aikoinaan.
Vanhemmista suosittelen eritoten Maurin päivää. Siinä mennään överiksi niin, että paukkuu.
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- KIRJAT - Tuomas Kyrö: Benjamin Kivi
- KIRJAT - Jari Tervo: LOIRI.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti