Live In Spain (2024) toi mieleeni pikkupitäjän ainoan kapakan 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa. Oli siellä toki keskustassa pubikin muutaman vuoden ajan juuri noihin aikoihin, mutta tuo vanha ravintola on ollut kylän laitamilla niin kauan kuin minulla muistia piisaa. Ja on edelleen. Sanottakoon sitä Saareksi.
Musiikkipuolesta vastasivat tiskijukat, joista kaksi muistan oikein hyvin. Tulipa tuutista mitä vaan, niin joka kerta ainakin muutama numero Hurriganesilta, pääosin Roadrunnerilta (1974). Livekeikkaa en muista tuolloin siellä todistaneeni.
Nyt tiedän paikan olleen jo vuosia myös konserttien järjestäjänä, ainakin kesäaikaan ulkolavalla. Pekka Tiilikainen & Beatmakers olisi mielikuvissani juuri sopiva esiintyjä sinne. Saisivat 60-luvulla syntyneet sekä vähän vanhemmat ja nuoremmat ravintoa nostalgian nälkäänsä.
Live In Spainiä ei äänitetty pikkupitäjässä, vaan Fuengirolan Kukko-baarissa. Sielläkin taitaa olla riittämiin samanlaisen nostalgian nälkäisiä.
Albumilla on 12 raitaa, joista kaksi Hurriganesin laulukirjan cover-osastolta. Sekä I will stay että Tallahassee Lassie soivat muinoin Saaressa satoja, ellei tuhansia kertoja. Kaksi omaa biisiä tulee viimekesäiseltä pitkäsoitolta Sellainen Maailma (2024).
Loput Espanjan setistä äänitteelle asti päätyneet ovat lainoja eri osoitteista. Eddie Cochrania, Johnny Cashia, Renegadesia, ynnä muita. Rokkia painotetaan enemmän kuin bändin studiolevyillä.
Hyvää tavaraa, ilman muuta. Kohdallani tähän pätee kuitenkin sama mitä kirjoitin Huojuvan Ladon taannoisen liven esittelevässä jutussa: "Musiikkia, josta ei meikäläisen maulla varustettu voi olla tykkäämättä, mutta joka ei nouse mielessäni viimeisen päälle huipuksi."
Tässä tapauksessa arvioon vaikuttaa se, että koen soundimaailman vähän tunkkaisena ja kenties liian kaikuisana. En tiedä, johtuuko tämä äänityksestä vai kuuloaististani, joka on todistetusti eritoten ylätaajuksilla varsin rajoittunut. Heinäsirkkojahan ei ole ollut olemassa pitkään aikaan.
Toisaalta en epäile pätkääkään, ettenkö olisi pitänyt tästä enemmän paikan päällä. Levykin kuulostaa auton pauhussa sujuvammalta kuin kuulokkein.
Upottavimmin osuvat instrumentaalina vedetyt, alkujaan lauletut siivut Johnny Guitar ja Let it be me. Kaikista parhaiten toimii noista ensimmäinen, Agentsinkin nimellä Surujen kitara levyttämä kappale, joka venytetään 5-minuuttiseksi. Kitarassa Eki Sutela.
Live In Spainin ansioksi lasken vielä sen, että vasta Tiilikaisen artikuloimana tajusin Cochranin läpeensä tutun Twenty flight rockin kertojan väsymisen:
up on the twelveth
I'm starting to drag
fifteenth floor
I'm ready to sag
get to the top
I'm too tired to rock
Yli 45 vuotta meni ennen kuin vaivauduin nuokin sanat selvittämään. Sellaista on rock and roll.
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- UUTUUSLEVYT - Pekka Tiilikainen & Beatmakers: Sellainen Maailma
- UUTUUSLEVYT - Huojuva Lato: Elävänä Osulassa
- LEVYT - Hurriganes: Roadrunner
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti