Ei, Nimi Muutettu (2002) ei päätynyt jutun aiheeksi julkaisuvuotensa ansiosta.
En siis ängennyt sitä väkisin aivan mahtavien joukkoon ensimmäisenä tuon vuoden levynä. En, vaikka hiljattain Apulaissheriffin vuosipäivityksen yhteydessä havaitsinkin -02 kohdalla aukon. Kiekko on ollut jonossa jo pitkään.
Tunnustan sen sijaan vaikutusta olleen sillä, että kuuntelin vastikään Levykauppa Äxän Lempilevyni-sarjan jakson, jossa Tommi Liimatta jorinoi omistaan. Tämäpä onkin tavanomaista, että esimerkiksi tv- tai radio-ohjelma innoittaa akuutisti jonkun pariin. Se on siis lie toimivaa promoamista.
Podcastissa Tommi muuten painotti Absoluuttisen Nollapisteen olevan poppia eikä progea. Olkoon mitä vaan. Minusta juuri tämän albumin voisi sanoa olevan alusta loppuun kenties mielikuvituksellisinta ja taidokkaimmin työstettyä progepoppia mitä maassamme on tehty.
Vain neljäntenä vuoron saava Uin ja näin (eri tapaus kuin Foliosurmat) laskee hieman kuuntelukokemuksen tunnelmaa. Se ei ole järisyttävän hyvä, vaan pelkästään hyvä.
Progesta ylipäätään voisin mainita intoni siihen hiipuneen. Intoilun tapainen alkoi reippaat 20 vuotta sitten, mutta genre ei sittenkään ollut isosti "mun juttu". Hyllystäni on kiertoon lähtenyt CD-kaupalla tavaraa (mm. Yesit, Camelit ja Gentle Giantit). Kumma kyllä, kotimaiset ovat saaneet jäädä, eikä kyse ole pelkästä isänmaallisuudesta.
Aiemmin olen naputellut Nollapisteen toisesta (Muovi Antaa Periksi, 1995) ja neljännestä (Suljettu, 1999) pitkäsoitosta heidän parhaimpinaan. Nimi Muutettu jatkaa ilmestymisjärjestyksessään parillisten voittokulkua ollen kuudes. Välissä putkahti sinällään hieno Olos (2000).
Kuudennellaan Nollapiste palasi nelihenkiseen miehitykseen, joka kansipaperissa on listattu samalla aakkosjärjestystyylillä kuin levyni Excel-tiedostossa:
- Aki Lääkkölä, kitara + koskettimet
- Aake Otsala, basso + oliototeutus (?)
- Tomi Krutsin, lyömäsoittimet
- Tommi Liimatta, laulu
Nyt huomasin, että eiväthän kaksi ensimmäistä aakkosjärjestyksessä olekaan. Siinä mielessä listaus muistuttaa mainitsemaani levytietokantaa, että mahdollinen The jää nimen alusta pois.
Tämä pipertäminen uhkaa nyt mennä pahasti jaarittelun puolelle. Vaan minkäs teet, kun tapana on eräiden tietojen mukaan kirjoittaa paljon ja sanoa vähän. Viittaan myös mainitussa vuosipäivityksessä esille ottamaani potentiaaliseen järkevyyden puutteeseen puuhastelussa.
Nelimiehinen Nollapisteestä tuli taas, kun muutaman vuoden vakiojäsenenä ollut Teemu Eskelinen päätti jäädä pois. Aiheesta enemmän Liimatan Manse-kirjassa. Eskelinen kuitenkin laulaa vielä taustoja, huilut soittaa Rea Metsähonkala.
Otetaanpa jokunen irtohavainto biiseistä.
Aurinko kaukonäkö sisältää hervotonta rytmeillä leikittelyä, joka ei silti haiskahda brassailulta. Myös Liimatan teksti, siis sanojen asettelu riveille svengaa poikkeuksellisella tavalla. Instrumentaaliosuus kolmesta minuutista eteen päin on silkkaa juhlaa.
Seuraavaksi soiva Eräät tulevat juosten jatkaa periaatteessa samoilla linjoilla. Rytmimusiikkiahan tämä on isolla ärrällä. Sanoituksessa on tavallisen liimattaista kiehtovuutta, vaikkei sisältöä pureksisikaan.
Ipswich ei olisi voinut saada nimeään lauluun ilman 70- ja 80-luvun Englannin liigan televisiointeja. Näin arvelen aikakautta niitten parissa eläneenä. Ehkä Tommi on asiaa jossain teoksessaan valottanutkin, en muista.
Kipeäaiheinen Vihkikaava ja käytäntö tarjoilee dramaattista tekstiä tukevaa musikaalista dramaattisuutta lyhyessä vuoropuhelussa:
poissaollessaan
isä tyttärelleen soittaa
ja kysyy:
onko siellä isi kotona?
ja tytär vastaa:
on
Sama toistuu myöhemmin äidin ja tyttären keskustelussa:
isän poissaollessa
äiti tyttäreltään kysyy:
heräsitkö yöllä
kun isi sammui eteiseen
ja tytär vastaa:
en
Sovittaminen. En voi kyllin korostaa sen merkitystä musiikin vaikuttavuuden vinkkelistä. Ylläolevat kohdat voi lisätä runsaaseen todistusaineistoon.
Mainitaan vielä kuinka Irene Kaktus, eräs Absojen ihan parhaista biiseistä pisti miettimään miten sitä kuuluisaa litran mittaa viedään, ja mikä se oikeastaan edes on. Tämä nimittäin tempaa omaperäisellä funk-poljennollaan mukaansa ja vie, varmaan paremminkin kuin pässiä narusta, mutta todellakin vie.
Taidoiltaan ja näkemykseltään hulppeasta orkesterista ei olisi syytä nostaa ketään toisten yläpuolelle. Tekee kuitenkin mieleni ylistää rumpu- ja kitaratyöskentelyä. Niillä tonteilla on juuri tässä tapauksessa miehiä erityisen hyvin paikoillaan.
Helikopterin varjon voisin vielä lisätä albumin epähohdokkaimpiin. Sellaisuuden tosin sallii herkemmin kakun viimeiselle raidalle.
Nyt kun Nimi Muutettu on soinut pariin otteeseen alusta loppuun ja pätkiä siitä sieltä täältä enemmänkin, tulin pohtineeksi monimutkaisuutta musiikissa. Miksi se joskus toimii ja joskus ei?
Arvaattekin, etten pysty aukottomasti vastaamaan.
Se voi olla tuuria ja varmaan monesti onkin. Useammin syyksi taitaa sittenkin paljastua tekijöiden taituruus. Jotkut saavat monimutkaisen kuulostamaan toisia helpommin mukamas yksinkertaiselta. Eikä kyse välttämättä edes ole monimutkaisuudesta, joka lienee suhteellinen käsite.
Absoluuttinen Nollapiste on bändi, joka on onnistunut allekirjoittaneen kohdalla tuossa päämäärässä (jota heillä tuskin on ollut) keskimääräistä paremmin. Asioita on tehty eri tavalla kuin mikä on yleinen käytäntö. Itsessään erilaisuus ei riitä. Aina jää joku subjektiivisesti koettava juttu, jota ei voi selittää.
Johtopäätöksenäni esitän, että monimutkaisuus tai sen tapaisuus on vain yksi elementti muitten joukossa. Ja kaikkien, lukuisten elementtien käytössä on hyviä ja huonoja onnistumisia. Ja eri lailla eri kuulijoille. Ei mitään uutta auringon alla.
Aivan mahtava!
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- KIRJAT - Tommi Liimatta: Manse - Markka-aika
- UUTUUSLEVYT - Tommi Liimatta Organisation: Tea Tales - Vuokatin Hevostalliäänitykset 1993
- YLEISTÄ - V eli 5 vee
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti