Fogertyn John liittyi loppuvuodesta lockdown-levyttäjiin albumillaan Fogerty's Factory (2020).
Työn syntyhistoria muistuttaa hieman aiemmin syksyllä ulos tullutta Neil Youngin The Times -EP:tä. Rockin aatelinen porukoineen oli pitkin vuotta tuupannut verkkoon musavideoita, joitten innostamana he sitten julkaisivat äänitteen. Kansi kunnioittaa puolen vuosisadan takaista CCR-klassikkoa Cosmo's Factory (1970).
12 kappaleen lätyllä ei ole mitään uutta. Löytyy viisi Creedence-versiointia (Cosmo's Factoryn saldo on nolla), viisi biisiä Fogertyn soolouralta ja kaksi coveria.
Jos joku olisi lähestynyt Apulaissheriffiä uutuuden materiaalivalintojen tiimoilta, olisi ohjeeni luullakseni kuulunut jotakuinkin: "Vältä ilmeisimpiä ja puhkisoitetuimpia hittejä kuten Bad moon rising ja Have you ever seen the rain. Älä ota mukaan yhtään samaa kuin viime levyllä Wrote A Song For Everyone (2013)."
Lopputulemana mainitut kaksi on mukana ja edellisen pitkäsoiton kanssa samoja löytyy yhteensä viisi. Kun ei kysytty. Kun ei sitten tosiaankaan kysytty.
Vuoden 1997 Blue Moon Swamp on edustettuna hyvin, peräti kolmen numeron verran. Svengaava Blueboy nousee parin makeimman kirsikan joukkoon kakun päällä. Sillä vanhan herran kitaransoitto singahtaa suorastaan maagiselle tasolle. Kiitettävästi toimii myöskin Blue moon nightsin country.
Ikivanhoista rehevimmin jyllää Tombstone shadow, jonka lomaan John turauttaa huuliharppusoolonkin. Muutoin CCR-vedot ovat juuri niitä, joiden jättämistä pois olisin harkinnut mitä vakavimmin. Olisin ohjeistanut korvaamaan ne vaikkapa muutamalla lisälainalla.
Sillä osastolla tuotantotiimin seulan läpäisi Bill Withersin Lean on me, joka on lauluna vallan erinomainen ja herättää mielenkiintoni alkuperäisesittäjää ja tekijää kohtaan. Täysin puskista tuli itselleni tämä viime maaliskuussa menehtynyt muusikko. Saa nähdä intoudunko penkomaan tekemisiään enempiä.
Yhtä lailla minulle tuntematon ukkeli on Steve Goodman, jonka City of New Orleans sentään on joskus korviin kantautunut. Jos ei muuten, niin ainakin Karman suomeksi käännettynä tulkintana. Rauhaisalta, mutta jotensakin komealta kuulostaa se Fogertyn ja kumppanien käsittelyssä.
Mestarin kumppaneina tehtaalla häärii hänen kolme nuorinta lastaan, pojat Shane ja Tyler sekä tyttö Kelsy. Tosiseikka nostaa omalla kohdallani Fogerty's Factoryn arvoa. Tietty kotikutoisuus ja virtuositeetin poissaolo mielenkiinnottavat pakettia, joka - tuliko asia jo selväksi - on osin liian arvattavasti koostettu.
Kannesta vielä sen verran, että jos Cosmo oli kolmatta sukupolvea, on tämä sitä seuraavaa. Kumma kyllä, Eppujen Akun Tehdas (1980) tuossa välissä ehti jo käydä viidennessä.
Hyvä levyhän se on, vaikka saikin yllä hiukan turskaa allekirjoittaneelta. Loputkin videot ovat katsottavissa YouTubessa.
Vähän erikoista reittiä tällä kertaa tekstiäsi lukemaan: Kuuntelin YLeAreenasta Ransunpoika Kantritohtori Nättilän lähes vuoden vanhaa radio-ohjelmaa (5.1.21). Mukavasti, niin aina, hän jutusteli Fogerty's Factory-albumista, soittikin siltä Bad Moon Risingin ja sitten toisena merkillisen alkupuheella varustetun biisin Lean On Me. Eipä silti, ei puhe sisällöltään merkillinen ollut. Kyllä maailmanluokan musahemmon kannattaa sopivan tilaisuuden tullen käyttää arvovaltaansa ja puhua asioista niiden nimillä.
VastaaPoistaYhtä kaikki, sait tavaramerkiksesi tulleella bloggarinlaadullasi minut mukavalla tavalla ansaan kuuntelemaan lisää Fogertyn tehdasta ja tekemään päätöksen kaivaa jostain takkuuksien takaa esille myös Cosmo's Factory-CD. Levy voisi läppärin kelkassa (huushollini ainoa fyysisiä tallenteita jotenkin säällisesti pyörittävä härpäke) kertaalleen soida. Sitten sen voisikin antaa ennakkoperintönä juniorille ja käskeä tätä varovasti tykkäämään. Onhan kiekko sentään isäpapan ammoisten kouluvuosien radiosoittoklassikko!
Mukava lukea näitä kommentteja. Oikeastaan voisi pitkästä aikaa kuunnella itse levynkin.
Poista