LEVYT - Jonna Tervomaa: Jonna Tervomaa

Käytetäänpä tovi sinällään tyhjänpäiväiseen kategorisointileikkiin. Jos unohdetaan valtaosa musiikinlajeista ja katsotaan yhdellä tapaa hyvin kapeaan, jää jäljelle rock ja pop. Sijoitun tällä keinotekoisella akselilla kuunteloissani selkeästi rokkilaidalle.

Kuka tahansa hiemankaan asiaa harrastanut tunnistaa vaivatta janan ääripäät, mutta keskikentälle jäävä harmaa alue menee enempi mielipidekysymykseksi. Kaikkea kun ei pysty yksiselitteisesti asettamaan asteikolla oikealle kohdalle. Sitten puhutaan vielä pop rockista omana lajinaan. Löydän kyllä tuollaiseenkin genreen luettavaa huttua hyllystäni, joskin suhteellisen vähän.

Jonna Tervomaa (1998) istuu ajatuksissani aika tukevasti pop rock -laarissa. Kyseessä on pitkän linjan taiteilijan ensimmäinen tai neljäs albumi riippuen siitä, haluaako ottaa huomioon 80-luvun lapsitähtiajan. En nyt ota.

Artistin myöhempään tuotantoon verrattuna esikoinen on eniten rock, häviävän hetken verran jossain kohtaa peräti hard sellainen, siellä täällä alalahkoa grunge. Välillä tuntuu lähes soulilta. Luokiteltakoon tämä miksi vaan, niin niin hyvää tavaraa on koko tusina, että ansaitsee tulla kehutuksi.

Puolimatkan krouviin saakka painellaan pääosin - sanoisinko? sanon - keskitempoisesti. Julma maa hidastelee numero vitosena tuoden tähän vaihtelua. Eipä sillä, ei alkupuoliskolla muutenkaan tasapaksuuteen sorruta.

Aina tietenkin löytyy niitä, joitten mielestä kappaleet muistuttavat liikaa toisiaan. Väittäisin sellaista tuomiota tässäkin tapauksessa todennäköisemmin kuulijan laiskuudeksi kuin totuudeksi.

Biisien toteutuksen lisäksi myös sanoitukset elävöittävät kuvaa. Tervomaan tekstit ovat kauttaaltaan hienoja. Niitä ei ole pilattu leväperäisillä ja helpoilla ratkaisuilla. Kaikesta huomaa, että riveihin on pistetty enemmän ajatusta ja sydäntä kuin pop-maailmassa keskimäärin. Takana olleeseen kokemukseen nähden tuo on arvostettavaa. Ei ollut hän kynän kanssa Keskeneräinen.

Apuja tuli kolmasosaan lauluista, Tuure Kilpeläiseltä (3 kpl) ja Lasse Kurjelta (1). En osaa sanoa kuinka paljon.

Otetaan ensimmäiseksi esimerkiksi Tarkkailen sua, jossa kertoja hairahtuu turhan kiinteään naapuriseurantaan. Tälle oli keksitty joku vierasperäinen nykytermi, jota en tähän hätään onneksi muista.

sun riisilampun valo loistaa

oot hereillä taas

odotan ja zoomaan tuttuun paikkaan

sä tuut ikkunaan

sä käännät kohti sun pään

muttet minua nää

Saman tarinan jatkosta kävisi Palvomaan sua, jonka minä on mennyt ihailussaan ehkä jo liian pitkälle.

mullon laatikossa susta

polaroid-kuvia

ne on ainoat ikonit

joista saan huvia

ei mikään saanut mua

polvistumaan

eikä mikään saanut mua

kumartamaan

siksi päätin ryhtyä

palvomaan sua

Olisi hauskaa, mutta luultavasti väärin ajatella, että menussa noitten väliin jäävä Likainen mies päättäisi kertomuksen. Tarkkailun ja palvonnan kohde asuisi samassa huushollissa ja totuus olisi valjennut.

tää pää ei ees yritä ymmärtää

mikä sinussa mättää

tää pää sinut ulos ja pois heittää

sulle ovea näyttää

tää pää ei ees yritä ymmärtää

sinut muistista hävittää

Musiikkiin palatakseni, loppupuolisko pitää sisällään hyvinkin monenlaista tavaraa. Jo esiin nostamani Likainen mies ja Palvomaan sua ovat ne kaksi, jotka tuossa järjestyksessä kilauttivat päässäni soul- ja hevikelloja. En sijoittaisi kumpaakaan kokonaisuutena mainittuihin lokeroihin, kunhan sain etäisiä vaikutelmia.

Stop hyppelehtii iloisena vauhditteluna Housemartinsin tyyliin. Varmuudella en muista, mutta tämä saattoi olla jonkun TV- tai radio-ohjelman tunnarina tai mainoksessa tai jossain muussa normaalista poikkeavassa yhteydessä soitettu. Miten mä voin tietää, johdanko nyt hatarine mielikuvineni harhaan?

Levyn varsinaisena hötkötysrallina toimii mainio Väärällä jalalla. Sen jälkeen ilmapiiri muuttuu radikaalisti ja pari viimeistä viedään hitaan hämyisissä merkeissä.

En sinulta rauhaa saa johdattaa mojovine kaiutuksineen ajatuksia Twin Peaksiin. Tervomaan debyytin hännillä Etsii on riisutun kaunis, unenomainen tunnelmointi.

Tärkeimpänä aisaparina esikoista koosti Jussi Jaakonaho, josta tuli luottokumppani vuosiksi eteen päin. Jaakonaho tuotti ja sovitti, oli vielä säveltämässä yhtä biisiä. Kaiken päälle hän soitti kitaroita ja pianoa sekä aikaansai orgaanisia ja ohjelmoituja lyömäsoitinääniä.

Varsinaisina säveltäjinä esitettävää kirjoittivat Kilpeläinen (4 kpl), Kurki (4), Mikki Kauste (2), Tommi Lattunen (1) ja Markus Nordenstreng (1). Kukaan näistä ei ole muilla tekemisillään juuri tullut ilahduttaneeksi Apulaissheriffin maulla varustettua kuluttajaa. Silti parivaljakko Jonna + Jussi teki muutaman muun avustuksella hienoa jälkeä heidän nuoteistaan.

Minulle tämä on monien joukossa yksi osoitus siitä, että musiikissa sävellys on sittenkin aika pieni osa lopullista teosta. Sovitus, soitto, tuotanto ja jopa miksaus vaikuttavat lopputulemaan sen verran isosti. Unohtamatta vokalistin ääntä ja tulkintaa.

Jonna Tervomaa on hyvä tulkitsija ja Jonna Tervomaa on aivan mahtava levy!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• LEVYT - Don Huonot: Kameleontti
• VÄLIMALLIN PIKKULEVYJÄ SUOMESTA #5 - Tehosekoitin: Kaukaisimmalle Rannalle