28 helmikuuta 2022

YLEISTÄ - 30 kuukautta aivan...

...mahtavia. Lista ajan tasalle.

1959

Lightnin' Hopkins: Country Blues

1963

Sam Cooke: Night Beat

1966

Wilson Pickett: The Wicked Pickett

1967

Albert King: Born Under A Bad Sign
Jimi Hendrix Experience: Are You Experienced
Johnny Cash & June Carter: Carryin' On With Johnny Cash & June Carter (#KL)

1969

Beatles: Abbey Road
Creedence Clearwater Revival: Bayou Country
Jethro Tull: Stand Up
Led Zeppelin: II
Neil Young With Crazy Horse: Everybody Knows This Is Nowhere

1970

Creedence Clearwater Revival: Cosmo's Factory

1971


1972

Kalevala: People No Names (#WSP)
Neil Young: Harvest

1973

James Brown: The Payback
Led Zeppelin: Houses Of The Holy

1974

Hurriganes: Roadrunner
Meters: Rejuvenation
Pekka Pohjola: Harakka Bialoipokku
Rauli Badding Somerjoki: Näin Käy Rock & Roll

1975

Dr. Feelgood: Malpractice
Jukka Tolonen: Hysterica

1976

Hurriganes: Hot Wheels

1977

Crazy Cavan 'n' The Rhythm Rockers: Our Own Way Of Rockin'
Kaamos: Deeds And Talks (#WSP)
Vesa-Matti Loiri: Vesku Helismaasta (#YTV)

1978

AC/DC: Powerage
Albert Collins: Ice Pickin'
Blues Brothers: Briefcase Full Of Blues
Kari Peitsamo Ja Ankkuli: Kari Kolmas

1979

Molly Hatchet: Flirtin' With Disaster
Robert Gordon: Rock Billy Boogie
Tuomari Nurmio Ja Köyhien Ystävät: Kohdusta Hautaan
ZZ Top: Degüello

1980

Juice Leskinen Slam: XV Yö (Tauko III)
Pelle Miljoona Oy: Moottoritie On Kuuma
Prince: Dirty Mind
Robert Gordon: Bad Boy
Scapa Flow: Uuteen Aikaan (#WSP)
Stevie Wonder: Hotter Than July

1981

Blackfoot: Marauder
Eppu Normaali: Cocktail Bar
Hassisen Kone: Rumat Sävelet
Juice Leskinen Slam: Ajan Henki
Kari Peitsamo: Gulliverin Retket
Leevi And The Leavings: Mies Joka Toi Rock'n'Rollin Suomeen
Stray Cats: Stray Cats
Tuomari Nurmio: Lasten Mehuhetki

1982

Eppu Normaali: Tie Vie
Grandmaster Flash & The Furious Five: The Message
Rauli Badding Somerjoki: Ikkunaprinsessa

1983

ZZ Top: Eliminator

1984

Stevie Ray Vaughan And Double Trouble: Couldn't Stand The Weather

1985

J.Karjalainen Ja Mustat Lasit: Doris
John Cougar Mellencamp: Scarecrow
Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani Palaa Rikospaikalle
Peer Günt: Peer Günt
Sielun Veljet: L'amourha

1986

Johnny Winter: 3rd Degree

1987

J.Karjalainen Ja Mustat Lasit: Kookospähkinäkitara
Kauko Röyhkä & Narttu: Mielummin Vanha Kuin Aikuinen
Kolmas Nainen: Paha Minut Iski
Topi Sorsakoski & Agents: Besame Mucho

1988

Eric B. & Rakim: Follow The Leader

1989


1990

J.Karjalainen: Keltaisessa Talossa
Juliet Jonesin Sydän: Jupiter
Kari Peitsamon Skootteri: Groovers' Paradise
Neil Young & Crazy Horse: Ragged Glory
Ne Luumäet: Laki Ja Järjestys

1991

J.Karjalainen Yhtyeineen: Päiväkirja (#MES)
Ne Luumäet: Pahat Ja Rumat

1993

Dave Lindholm: "LLL"
Don Huonot: Kameleontti
Kingston Wall: II
Leevi And The Leavings: Turkmenialainen Tyttöystävä
Melrose: Rock My World (#MES)

1994

Jimmy Nail: Crocodile Shoes
Kingston Wall: III - Tri-Logy
Kolmas Nainen: Onnen Oikotiellä

1995

Absoluuttinen Nollapiste: Muovi Antaa Periksi

1996

Melrose: Trio

1997

Erykah Badu: Baduizm
Kauko Röyhkä: Sinä Olet Tähti
Pedro's Heavy Gentlemen: Reggae

1998

Buddy Guy: Heavy Love
Jimmie Vaughan: Out There
Jonna Tervomaa: Jonna Tervomaa
Pauli Hanhiniemen Perunateatteri: Kaupunkitarinoita

1999

Absoluuttinen Nollapiste: Suljettu
Kauko Röyhkä: Rock'n'Roll Klisee

2000

Mari Rantasila: Vain Rakkaus

2003

Aku Ankkuli: Lootus (#YTV)

2005

Honey B & The T-Bones: Terrifying Stories From T-Bone Town

2006

Neil Young: Living With War

2008

Erja Lyytinen: Grip Of The Blues

2010

Dave Lindholm & Otto Donner: More Than 123 (#KL)

2012

Kaipa: Vittjar
Kari Peitsamo Road Hogs: Rautahepo
Neil Young With Crazy Horse: Psychedelic Pill

2018


2019


-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:


20 helmikuuta 2022

LEVYT - Ne Luumäet: Pahat Ja Rumat

Kieltämättä Pahat Ja Rumat (1991) oli heti julkaisemisensa jälkeen minulle huomattavasti tärkeämpi kuin nykyään, mutta ansaitsee silti pyörittelyn alati jatkuvassa Apulaissheriffin parhaitten levyjen sarjassa.


Ansaitsee jo siksikin, että Niitten mielestäni paras LP Laki Ja Järjestys (1990) sai aikanaan ns. lyhyen kaavan mukaisen käsittelyn, johon toisinaan ns. joistakin syistä ns. päädyn. Yhtä haikeampaa kappaletta vaille vain nopeaa, tanakkaa paahtoa sisältävänä energiapommina se melkeinpä vaati osakseen suoraviivaisen ja analyysivapaan kirjoituksen.

Muistutan tähän väliin, että boksilla mennään kuten viimeksikin. Ostettuani kaikenkattavan neljän CD:n Luumäki-paketin uskoin bändin alkuperäiset vinyylit jälleenmyyjän käsiin ja hankin saamallani hyvityksellä lisää lasertekniikoitse kuunneltavaa musiikkia.

Hälyä Ja Pölyä ilmestyi 10 vuotta sitten.


Edeltäjäänsä verrattuna Pahat Ja Rumat on vaihtelevampi laadultaan. Sillä en voi kehua olevan 18:aa loistobiisiä, joten valikoin juttuun kirkkaimmat valopilkut ja totean loppujen kuuluvan luokkaan hyvä.

Kolmoseksi sijoitettu Oot kaunis laskee avauskaksikon kaahailun jälkeen hieman kierroksia. En ehkä menisi kutsumaan laulua balladiksi, vaikka se sitä Luumäki-asteikolla mitattuna onkin. Kuulijan vauhtikuurous tulee näytetyksi toteen, kun keskitempoinen rock tuntuu melkein illan viimeiseltä hitaalta. Soiton nopeuden ymmärrys osoittautuu suhteelliseksi taidoksi.

Kuudentena kajahtaa ilmoille ensimmäinen lujemmin koukuttava ralli. Lapsenvahti tarjoilee toisaalta luotisuoraa rappausta kiintoisampaa riffittelyä, toisaalta perusluumäkisen vinoa riimittelyä.

olin teininä sekopää lapsenvahti
kakaroita kutsui merenlahti
olin teininä sekopää lapsenvahti
ei kahta kertaa samaan perheeseen

12-tuumaisen lätkän A-puolen lopun kaksikko on niin ikään A-ryhmää. Tismalleen samat sävel- ja sanaluonnehdinnat kuin Lapsenvahtiin pätevät myös numeroon kahdeksan Älä piipitä.

Yhdeksikkö Onnellinen perhe julkaistiin singlenä ja oli kait jonkinasteinen hitti Suomessa. Tunnustan, jotta sitä saatettiin joskus baari- kautta konserttireissuilla hoilata takapenkin mölykuorolla. Konsertti ei tässä yhteydessä tarkoita puvut päällä seurattavaa taidemusiikkitapahtumaa. Virvoitusjuomien osuutta asiaan en kommentoi.

Onnellinen perhe on yksi osa lukemattomista Ramones-viittauksista Ne Luumäkien tuotannossa. Muistetaan miten yhtye veisteli alkutaipaleellaan käännösversioita esikuvansa materiaalista. Senkin jälkeen, kun biisit alettiin säveltää itse, säilyi lanka rapakon taakse katkeamattomana. Ramojen Rocket To Russialta (1977) löytyy perheen innoittaja We're a happy family.

Älppäriformaatissa takasivulle on ahdettu etupuoltakin toimivampaa kamaa. Heti keulilla kymppinä on kenties koko kokonaisuuden ykkösveto Kadunlakaisija. Sanoitus jatkaa tutun velmulla, sarjakuvamaisella horror-linjalla. Olli Soinion hirtehinen kauhuelokuva Kadunlakaisijat oli saanut ensi-iltansa joitain kuukausia aiemmin. Ehkä inspiraatio tuli siitä.

Pakkopaitaa erottuu myös joukosta. Tekstin hulluusteemaa Luumäet käyttivät urallaan useamminkin, aivan kuten Ramoneskin.

Jännästi B-puolen puolivälistä eli epätodennäköisimmästä paikasta LP:tä lähtee kolmen kovan putki. Lätyn peräti toinen hidastelu Sheena se taas on palauttaa kuvioihin ennestään tutun tytön. Se on Sheena esitteli hänet kakkosalbumilla Verta Ja Luita (1989). Turha mainitakaan, että New Yorkin R-bändi lauloi samasta likasta.

Sinkkuna alkuvuodesta -92 ilmestyneen hempeilyn perään paukahtaa ultranopea Multa pöllittiin fillari, jonka suorastaan nerokkaan yksinkertaista sanomaa en tohdi tähän lainata. Sen verran arveluttaa sitaattioikeuden soveltuvuus tapaukseen, jossa naputtelisin juttuun yli 50% sanoituksesta. Otsikko nimittäin kertoo lähes kaiken. Lähes.

Huippuputken päättää kesäisen popahtava Hietarantaan. Kätten läpytykset korostavat iloista tunnelmaa ja kertosäkeestä erottuu eräs kivoimmista riimipareista mitä juuri nyt hoksaan lauluihin kirjoitetun.

siellä simmaa
miljoona gimmaa

Anna anna shokkihoitoo (vai onko se Anna Anna shokkihoitoo?) ei juuri laske tasoa. Rampat kalkatti aikoinaan Gimme gimme shock treatment. Samantapaista vänkää tekstilainailua on muuten aikojen saatossa harrastanut paljon myös muuan Kari Peitsamo.


Boksin menusta paljastuu se ikävä seikka, että Onnellinen perhe ei asu kotonaan. Se häädettiin eri kiekolle, toivottavasti ainoastaan tilankäytöllisistä syistä. Muuten tuollaista pakkomuuttoa on vaikea ymmärtää.

Annetaan moinen siirto anteeksi, koska Pahat Ja Rumat on aivan mahtava levy!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:



16 helmikuuta 2022

LEVYT - Stray Cats: Stray Cats

Tapahtui osapuilleen 1979 ja siitä pari vuotta eteenpäin.

Pikkupitäjän wannabe-diinareitten näkökulmasta ensin tulivat Crazy Cavan ja Matchbox. Näiden kahden ja harvojen muitten aikalaistensa vanavedessä meitä sävähdyttivät myös aidot alkuperäiset, pääasiassa Eddie, Gene ja Elvis. Vähäkään enemmän aiheeseen hurahtaneet äänittivät kaikista mahdollisista lähteistä kaiken 50-luvun rock and rolliin ja rockabillyyn vivahtavan. Lukeuduin sellaisiin.

Loppuvuodesta -80 ilmaantui seuraava isoksi noussut vanhaa tyyliä jäljittelevä tapaus. Marraskuussa ilmestyi Stray Catsin single Runaway boys. Suosikki jyrähteli jutuin ja julistein. Harvat rockia soittavat radio-ohjelmat tekivät biisiä tutuksi. Taisivat luukuttaa sitä oikein urakalla. Taas innostuttiin.

Suomen sinkkulistalla peräti ykköseksi kohonnutta debyyttiä seurasi tammikuussa -81 Rock this town. Sen rankkaan tänä päivänä yhdeksi kovimmista esityksistä lajissaan 80-luvulla. Oikeastaan, millä tahansa vuosikymmenellä. Loistava, tyylitajuinen, mutta sen ajan moderni tulkinta.

Hieman tuon jälkeen kauppoihin putkahti LP Stray Cats (1981).


Tämä on maailman parhaita rockabilly-levyjä. Tämähän ei muuten ole mikään rockabilly-levy. Tämä on osaksi rockabilly-levy, osaksi jotain muuta. Näitä voisi pallotella, vaan hyövääkö tuo enää mitään.

Muistan miten muutamat pikkupitäjän isot pojat kertoivat meille nööseille, ettei nyt varsinkaan Stray Cats mitään rockabillyä ole. Runaway boysin laskeva bassolinja ei heidän mielestään kuulunut ehtaan tyyliin, joka kuulema perustui nouseville sävelkuluille

Kyllä oli kinkkinen paikka meille. Sen piti olla sitä ja Suosikkikin sanoi sen sitä olevan. Toisaalta isot pojat liikkuivat bändikuvioissa, joten täytyihän niitten jotain tietää. Uusi aalto ja heavy olivat kovassa kurssissa niissä ympyröissä, mikä pisti epäilyttämään, josko ne kuitenkin vain meitä ällyyttivät. Oli hankalaa, kun oltiin siinä iässä, että musiikki piti pystyä pistämään siististi johonkin karsinaan.

Jossain vaiheessa opittiin (vissiin Suosikista edelleen), ettei orkesteri paahdakaan viimeisen päälle puhdasoppisesti. Termiä punkabilly käyttivät. Mitä ihmettä? Hämmentävää.

Kun sitten kuultiin Rumble in Brighton, alkoivat isojen poikien väitteet tuntua tosilta. Nyttemmin huippuna pitämäni Storm the embassy se vasta kummallinen olikin. Stray cat strut kuulosti melko lällyltä balladilta, joita tosin hyväksyttiin vanhoilta suuruuksiltakin. Miksei siis näiltäkin.

Tähän mennessä mainitut kappaleet ovat kaikki yhtyeen alkuperäistuotantoa, päänikkarina laulajakitaristi Brian Setzer. Kuudes originaali on rajusti, mutta pirteästi rokkaava Fishnet stockings. Sen otsikon suomennosyrityksen muistan aiheuttaneen rutkasti harmaita hiuksia. Mitkä ihmeen kalaverkkosukat?

Toiset kuusi numeroa napattiin ohjelmistoon kierrätettyinä. Samoja tuttuja nimiä näitten cover-versioiden takaa tuppaa näissä piireissä paljastumaan. Oivan kohtelun LP:llä saavat niin Gene Vincentin Double talkin' baby kuin myös Ricky Nelsonin My one desire.

Warren Smith ei itselleni ole nimeä tunnetumpi muusikko. Hänen repertuaaristaan mukaan valikoitui Ubangi stomp, josta kotimainen The Slippers oli purkittanut oman näkemyksensä hieman aiemmin. Kissojen kynsissä biisi taittui huomattavasti molempia primitiivisemmäksi.

Eddie Cochranin erinomainen Jeanie, Jeanie, Jeanie muokkautui Stray Catsin soittamana ja Dave Edmunsin tuottamana originaalia kunnioittavaksi, yhtä erinomaiseksi riuhtaisuksi. Tällaisen rallin kohdalla ei tarvinut edes wannabe-diinarin miettiä tykätäkö vai ei.

Wild saxaphone on jänskä, etten sanoisi hauska.

Tämän päivän mielipitein ainut selkeämpi tason notkahdus löytyy numerolla 9. Takova junttakomppi muodostuu Crawl up and dien synniksi Apulaissheriffin korvissa.

Muutoin Slim Jim Phantomin äärimmilleen yksinkertaistetulla, seisaallaan taottavalla rumpusetillä, Lee Rockerin mojovalla läskibassolla ja Setzerin kitaralla sekä laulaen loihtimaa musiikkia voi luonnehtia timanttiseksi. Tätä mieltä olen nyt, 41 kesää julkaisun jälkeen.

Dave Edmundsin roolia levyn soundin luonnissa ruukataan pitää merkittävänä. En lähde väitettä kiistämään. Kuitenkin kun asiaa penkoo hieman, voi havaita hänen olleen hanikoissa vain seitsemällä kappaleella. Loput trio tuotti päineen. Suurimmat hitit tosin syntyivät Edmundsin kera.

Enemmän kuin tuottajaan kiinnittäisin huomiota siihen, että amerikkalainen bändi tuli valtameren tälle puolelle Englantiin levyttämään. Toistui sama kuvio kuin mm. Jimi Hendrixillä, joka ei myöskään ollut aluksi profeetta omalla maallaan. Lähdettiin rockin syntysijoilta Eurooppaan, otollisemman yleisön lähelle tekemään.


Kiekon hienous ei siis silloin joskus minulle ihan täysin avautunut. Syynä oli varmaan pitkälti tuo jo pureskeltu "epäpuhtaus" ja sitä kautta moninaisuus. Vuosikymmenten aikana genreuskollisuuden häviämisen ja yleisen musatietoisuuden kasvamisen myötä Stray Catsin ykkösen arvo on noussut kattoon ja läpi.

Eihän tuollaisia albumeita juurikaan enää tehdä. Jos miettii historiasta ylipäätään kovimpia esikoisälppäreitä väsänneitä, tulevat ensin mieleen jo mainittu Hendrix ja Lynyrd Skynyrd, kotimaisista Nurmio ja Kolmas Nainen. Stray Cats kuuluu samaan kastiin.

Stray Cats on aivan mahtava levy!